Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Puuseppää aina tarvitaan – Kansallisoopperan verstaalla työskentelevä Heikki Nevalainen opiskeli uuden työn, kun muusikon käyrätorvi ei enää totellut

Muusikko Heikki Nevalainen opiskeli uuden työn, kun käyrätorvi ei enää totellut.

Heikki Nevalainen työpaikallaan Kansallisoopperan puuverstaalla joulukuussa 2021. KIMMO BRANDT

Suonna Kononen

Heikki Nevalaisen työmaalta löytyy Suomen suurin höyläpenkki. Tai mistäpä tietää, onko se aivan suurin, mutta hyvin suuri joka tapauksessa, kun kansakoulujen veistoluokkiin vertaa. Tällainen tarvitaan, kun pannaan kasaan lavasteita, joiden korkeus saattaa yltää toiselle kymmenelle metrille.

– Palasistahan isotkin lavastekokonaisuudet syntyvät. Niitä pitää pystyä purkamaan ja liikuttelemaan eri esitysten välissä. Lavasteiden vuokrauskin on yleistynyt trendi, niitä saattaa yhteisproduktioissa liikkua ihan mannerten välillä. Amerikkaan, Kiinaan tai Japaniin ja takaisin, Heikki Nevalainen selvittää.

Ollaan Helsingissä, Kansallisoopperan niissä tiloissa, jonne oopperayleisöllä ei ole asiaa. Täällä, keskisuuren uimahallin kokoisella verstaalla Heikki Nevalainen rakentaa oopperan esityksissä tarvittavat lavasteet neljän puuseppäkollegansa kanssa.

– Seiniä, lattioita, portaita ja portaita, loputtomasti erikokoisia portaita. Niitä tarvitaan oopperoissa ja baleteissa. Saattaa sitä joutua rakentamaan kokonaisen vuorenkin.

Käymme vilkaisemassa pääsalin puolta. Lavalle on iltaa varten nousemassa Oopperan kummituksen lavastus. Siinä Nevalaisen kädenjälki näkyy esimerkiksi etuosan aitioissa.

– Maalarit ne puuosat ovat tietysti viimeistelleet. Nämäkin lavasteet ovat reissanneet esimerkiksi Göteborgissa, Nevalainen kertoo.

Ei musiikkia minulta ole viety. Saan nauttia siitä edelleen.

Oopperan kummituksen lavastus nousee iltaa varten Kansallisoopperan lavalle. KIMMO BRANDT

Heikki Nevalaisen ammatti on niitä kulttuurialan töitä, jotka eivät uutisissa näy päällimmäisimpinä, mutta jotka on tehtävä, jos oopperoita halutaan esittää.

– Jokainen työpäivä on erilainen. Ei ole kahta samanlaista kulissia. Lavastaja tuo piirustukset, ja sitten ruvetaan miettimään, että mitenkäs tämä tehdään.

Erilainen on Heikki Nevalaisen työpolkukin. Hän on taustaltaan puhallinsoittaja.

– Lieksan puhallinorkesteri ja sen johtaja Erkki Eskelinen, muista mainita – oppi-isäni. Olin viidennellä luokalla kansakoulussa, Eskelinen oli kuullut lauluani kuorossa ja pyysi orkesteriin. Instrumentiksi lankesi käyrätorvi. Muistan olleeni vähän pettynyt, kun Erkki oli luvannut aluksi klarinettia, "miks mä sain tällaisen käyrän torven".

Jos tarjolla on pelkästään metsästystä, kalastusta, marjastusta ja hiihtämistä, niin siinäpä Lieksa jatkaa tyhjenemistä.

– Mutta instrumenttiin kasvaa. Käyrätorven soittajat on lupsakoita. Tuli orkesteritreenit, tuli Juuan musiikkileirit...

Heikki Nevalainen jatkoi puolustusvoimien soitto-oppilaskoulussa ja Sibelius-Akatemian solistisella linjalla. Vuonna 1984 hän sai pestin Kansallisoopperasta, alkoi ammattimuusikon elämä.

– 13–14 vuotta ehdin soittaa oopperan bändissä.

Sitten eräänä päivänä suu ei totellutkaan soittajaa.

– Se oli kuin muusikon painajaisesta. Yksi esitys meni omalta osaltani aivan pilalle, vaikka ei sitä kukaan yleisöstä välttämättä huomannutkaan. Sitten vaiva parani, luulin olevani kunnossa, ja pam – seuraavana päivänä pohjamutiin taas, Ukko-Nooaa ei tunnistanut Ukko-Nooaksi. Alkoi vuoristorata. Otti helvetisti päähän.

Löytyi neurologinen syy, fokaalinen dystonia. Se on hermostovaiva, lihaksen säätelyhäiriö, joka tavalla tai toisella voi iskeä kaikkiin muusikoihin.

– Hermosto alkoi antaa ylähuuleen vääränlaista impulssia.

Miksi?

– Luulen, että olin tehnyt liikaa töitä. Oli tullut raskaampaa soitettavaa. Keski-Euroopassa käyrätorvisteja voi olla orkesterissa 12, meillä niitä on seitsemän. Aamulla treenit, illalla esitys. Oltiin kaikki koko ajan töissä.

Oli pakko luopua soittamisesta ja soittajan identiteetistä.

Soittojen tyssätessä Heikki Nevalainen oli mies parhaassa iässä, nelissäkymmenissä. Sairaseläkeläiseksi jääminen ei olisi tuntunut oikealta.

Tyttären syntymä antoi mahdollisuuden välivuoden pitoon ja mietiskelyyn. Moni dystoniasta kärsivä muusikko siirtyy esimerkiksi soitonopettajaksi. Ammattia vaihtamaan joutuneista tunnetuimpia on huilisti Petri Alanko, Pohjois-Karjala-taustainen soittaja hänkin.

– Olen aina pitänyt puutöistä, käsillä tekemisestä. Päätin opiskella uuden ammatin, lähdin kouluttautumaan huonekalupuusepäksi, Heikki Nevalainen kertoo.

– Kyllä oli hienoa opiskella aikuisiällä. Sitä arvosti ihan eri tavalla kuin nuorena. Mikä parasta, sain jatkaa entisessä työpaikassa.

Miltä identiteetin muutos tuntui käytännössä?

– Ei oikein miltään. Pääsin hienoon työporukkaan. Meillä herja lentää aika vahvasti. Sopii entiselle pohjoiskarjalaiselle. Ei ota päähän lähteä töihin.

– Kyllähän minä alkuun kävin vanhojen soittajakavereidenkin juttuja montussa kuuntelemassa. Siellä oli toinen lieksalainenkin, harpisti Anni Kuusimäki. Mutta vuodet ovat kuluneet, eikä orkesterissa enää monta tuttua ole niiltä ajoilta, kun itsekin soitin.

Katkeraa miestä tässä ei siis kuitenkaan haastatella.

– Ei, ei. Ei musiikkia minulta ole viety. Saan nauttia siitä edelleen. Katson meidän kaikki esitykset.

"Vaikka töistäni pidänkin, niin kyllähän tässä vaiheessa, 37 oopperan vuoden jälkeen alkaa kaivata vähän taukoa." KIMMO BRANDT

Heikki Nevalainen on ylittänyt kuudenkympin rajapyykin.

– Vielä muutama vuosi töitä. Vaikka töistäni pidänkin, niin kyllähän tässä vaiheessa, 37 oopperan vuoden jälkeen alkaa kaivata vähän taukoa. Ostin asuntoauton. Suunnitelmissa on ottaa kesäloman jatkoksi muutama kuukausi lisää ja päästä puoleksi vuodeksi irti kaikesta. Jos joku olisi sanonut viisi vuotta sitten, että Hessu, susta tulee karavaanari, olisin sanonut, että ei helkkarissa tule.

– Lieksakaan ei ole unohtunut. Vaskiviikko on mahtava. Tiedän, että sen mielenkiintoisimpiin konsertteihin tullaan varta vasten Helsingistä saakka. Onneksi ne paikalliset äänet ovat vaienneet, että "ei se Vaskiviikko tuo meille mittään, rahhaa vaan mennee". Jos tarjolla on pelkästään metsästystä, kalastusta, marjastusta ja hiihtämistä, niin siinäpä Lieksa jatkaa tyhjenemistä.

Mitä Heikki Nevalainen sanoo maakuntien miehelle tai naiselle, joka ison kirkon reissuillaan ei ole vielä oopperaan ennättänyt?

– Tämä on hieno ja koskettava taidemuoto, jossa yhdistyvät teatteri ja musiikki. Kannattaa käydä rohkeasti katsomassa, ottaa ensimmäiseksi vaikka joku vähän helpompi kappale.

Hän

Heikki Nevalainen

Syntynyt Lieksassa 1960, asuu Helsingissä.

Suomen Kansallisoopperan lavastamossa työskentelevä puuseppä.

Tausta Kansallisoopperan orkesterin käyrätorven soittajana. Lopetti fyysisistä syistä ja vaihtoi ammattia.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut