Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kirja-arvio: Näkymättömän miehen Mänttä – tavallinen duunari nousee esiin Serlachiuksen sukuhistorian päätösosassa

Kustuun päättyy patruunasuvun neliosainen tarina. Kuvassa Gustaf ja puolisonsa Tita-Maria Serlachius vuonna 2006, kun UPM osti Serlachiukselta Huhkojärven tilan. Matti Salmi

Janne Könönen

Teemu Keskisarja

Kustu – vuorineuvos Gustaf Serlachius ja Mäntän kadonnut aika

Siltala 2021, 220 s.

Miten kirjoittaa kirja "miehestä jolle ei koskaan tapahtunut mitään"? Tätä perusongelmaa Teemu Keskisarja pohtii Gustaf ”Kustu” Serlachiuksen (1935–2009) elämäkerran esipuheessaan.

Tyypittely on luonnollisesti liioittelua. Kyllähän Kustullekin sentään tapahtui, välillä liikaakin. Keskisarja harmittelee, että toisin kuin isoisosetä G.A. Serlachiuksen kohdalla, kyse ei tällä kertaa ole ääriaatteista, rikoksista, melodraamasta, romantiikasta, välikohtauksista tai päällekarkauksista. Gustafin kohdalla sivistys ja siistiytyminen olivat jo liian pitkälle edenneitä.

Päähenkilön näkymättömyys kääntyykin teoksen voitoksi. Esille nousevat tavallinen duunari perheineen ja sukufirman pääpaikka, Mänttä miljöineen.

Tehtaan pitkien piippujen savu tuoksui tuoreelta leivältä.

Täyttääkseen tarinaa eri vuosikymmenillä Keskisarja on joutunut sijoittamaan elämäntarinan sekaan aimo annoksen ajankuvaa yhtiön suvereenisti hallitsemalta seudulta. Näkökulmasta riippuu, näyttäytyykö menneen ajan yhteisö nostalgiana vai ahdistavana, hierarkkisena umpiona.

Mänttää Keskisarja tituleeraa varuskunnaksi, sillä yhtiö tuntui lähes omistavan ihmisensä. Tehtaan pitkien piippujen savu tuoksui tuoreelta leivältä, mutta lähiseudun vaahtoavat vedenulapat nostattivat pahimpina aikoina pinnalle happea haukkovia kaloja ja jopa kihiseviä, punaisia toukkia. Kyllä vain, kirjoittaja on saanut liitettyä mukaan ympäristönsuojelun näkökulmankin.

Gustaf Fredrik Serlachius (1935–2009) oli paperisuvun neljättä polvea. Elämäkerturi Teemu Keskisarjan mukaan Gustav Serlachius onnistui suvun ja taidesäätiön perinnön pelastamisessa. Siltala

Persoonallisesti kirjoittava tutkija-kirjailija tasapainottelee taitavasti rahan ja inhimillisyyden välimaastossa. Keskisarjalta löytyy nasevaa sanottavaa niin yläluokan kuin rivijussinkin elämäntavoista. Kollektiivinen arki on yksilön elämäkerralle loistava punainen lanka, tässä tapauksessa osin pakon sanelemakin.

Kustu tapailee sanojaan taustalla, tapetista juuri ja juuri erottuvana. Kaikkien sivistyneeksi gentlemanniksi tuntema pomo pelaa mieluiten tennistä omassa veljesseurueessaan ja kokee vaikeaksi moitteiden esiintuomisen. Kansankohtaamiset huokuvat muodollista kiusaantumista.

Mäntän "viimeisen patruunan poika" ei kirjassa ole missään vaiheessa sinut predestinoidun, ennalta määrätyn roolinsa kanssa. Ennemmin kuin sukuyhtiön vetäjä hän kokee olevansa osakesijoittaja ja taidekeräilijä. Ison ja 1990-luvun lama-ajan halvan taiteen ansiosta merkittävästi kasvavan kokoelman lempityö on Gallen-Kallelan Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa.

Tenniksen ohella vapaan vie vapa. Jos Viitasaaren Huopanankoskella ei nappaa, siirrytään vielä samana iltana kovaa kyytiä Laukaan Simunankoskelle. Keski-Suomi oli Kustulle muutenkin tuttua seutua, sillä hän oli aloittanut opiskelujen jälkeen yhtiön palveluksessa 26-vuotiaana Kankaan paperitehtaalla.

Autonkuljettajat Gustaf laittoi ajamaan reippaasti yli sallittujen, muttei sentään tarttunut kraivelista kiinni vastaantullutta tien poskeen väistäjää, kuten isoisänsä Uuraisten ja Multian välisellä erikoiskokeella.

Vuorinevos Gustaf Serlachius esittelee Mäntän tehtaan tuotteita kuningatar Elisabetille tämän vieraillessa Mäntässä 1974. K-E. Lindbladin kokoelma, Serlachius-museoiden kuva-arkisto.

Ensimmäinen irtiotto sukurasitteista oli muutto Mäntästä Helsinkiin. Lopulta "miehelle jollei ei koskaan tapahdu mitään", tapahtuu lyhyessä ajassa liian paljon. Keväällä 1986 vaimo Eva löytyy autotallista kuolleena ja pian sen jälkeen Gustaf päättää sukuyhtiön yhdistymisestä Metsäliiton kanssa.

Sen jälkeen mennyt ei palaa. Metsäliiton hait iskevät Serlachiusten valtaan ja nielevät sen fuusiosopimuksen ehtoine päivineen. Syksyllä 1992 Kustu ostetaan, hyvällä hinnalla tosin, ulos Metsä-Serlasta. Kun Serlachiukset poistuvat yhtiön hallituksesta, vuonna 1868 alkanut tarina saa päätöksensä.

Kustun taakka silminnähden helpottaa, ja ennen kuolemaansa hän ehtii tehdä vielä suurtyön Mäntän uuden tulemisen eteen taidekaupunkina. Kulttuuribuumissa hän käyttelee rahojaan ketterästi, päihittäen huutokaupoissa Ateneumin kaltaisia toimijoita.

Mäntän ja Serlachiusten dynastian yhteinen tarina ei pääty, vaan saa uuden luvun.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut