Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Gloria ja JAMK tavoittelevat sairaanhoitajia suomalaiselle urapolulle

Monikulttuurikeskus Glorian ja JAMKin yhteinen ESR-rahoitteinen hanke Sairaanhoitajan integroituminen suomalaiselle urapolulle, SaSU, alkoi syyskuussa 2021. Se kestää kaksi vuotta.

Hankkeen päätavoitteena on kehittää korkeakoulun ja työnantajien välille Uran alku -yhteistoimintamalli, joka edistää valmistuvien ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien työllistymistä Keski-Suomeen jo opintojen loppuvaiheessa.

Hanke vahvistaa alueen elinvoimaisuutta valmistuvien sairaanhoitajien jäädessä mahdollisine perheineen Keski-Suomeen.

Gloriassa on asiantuntemusta ja kokemusta monikulttuurisuudesta ja monimuotoisesta ryhmätoiminnasta kuten vertaistuellisista keskusteluryhmistä. Marraskuun loppupuolella ryhmä kokoontui Gloriassa tutustumisen merkeissä. Ensin juotiin kahvit ja glögit pipareineen, minkä jälkeen esittäydyttiin, keskusteltiin ja suunniteltiin hankkeen etenemistä ja tulevia tapahtumia.

Kuvassa vasemmalta Glorian Anu, Arja, hanketyöntekijä Fazila sekä SaSUn opettajia ja opiskelijoita.