Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Meidän juttu: Gloria juhli itsenäisyyttä yliopistolla ilman yleisöä

Johanna Marttinen

Monikulttuurikeskus Glorian perinteistä itsenäisyyspäivän juhlaa vietettiin perjantaina 3.12. Jyväskylän yliopiston juhlasalissa, mutta koronatilanteen vuoksi ilman paikalla ollutta yleisöä.

Juhla kuitenkin striimattiin livenä, ja katsojia oli ympäri maailmaa. Kuvassa glorialaiset odottavat innokkaina lähetyksen alkua. Kansanedustaja Bella Forsgrén piti hienon juhlapuheen etänä, mutta esiintyjät musisoivat ja tanssivat paikan päällä. Lavalla nähtiin upeita esityksiä, mukana olivat Road Ensemble, Tanssiva luonto, Jyväskylän tanssiopiston lasten afrotanssiryhmä ja Let’s Dance JKL. Juhlassa palkittiin Glorian vuoden vapaaehtoisena Sidra Shaikh.

Lopuksi kaikki kokoontuivat lavalle laulamaan yhdessä Keski-Suomen kotiseutulaulun Anna-Leenan pianon ja Roijan viulun säestyksellä. Kaikille ojennettiin kiitokseksi ruusu ja toivotettiin hyvää itsenäisyyspäivää.

Tunnelma oli lämmin, mutta toivottavasti ensi vuonna saadaan salin penkit taas täyteen iloisia itsenäisyyttä juhlivia ihmisiä.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut