Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Jyväskylään 99 koronavirustartuntaa – myös näihin Keski-Suomen kuntiin lisättiin uusia tapauksia

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu 148 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) perjantaina.

Tartunnoista 99 todettiin Jyväskylässä, 24 Muuramessa, 11 Laukaassa, neljä Äänekoskella, kolme Hankasalmella ja kaksi Konnevedellä sekä Uuraisilla.

Yhdet tartunnat lisättiin Petäjävedelle, Pihtiputaalle ja Toivakkaan.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu koko pandemian aikana 10 655 koronavirustartuntaa.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä on raportoitu kahdeksan uutta tartuntaa. Siten Keski-Suomessa on todettu 156 uutta koronavirustapausta.

Keski-Suomen lähikuntiin kuuluvien Kangasniemen sekä Perhon koronatapaukset lisääntyivät yhdellä. Ähtäriin merkittiin kaksi uutta tapausta.

Ilmaantuvuusluku laski hieman ollen nyt 940,8. Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

Torstaina luku oli 954,2 ja viime viikolla vielä alle 600:n.

Koronavirusrokotteen kolmannen annoksen on saanut Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 69 335 henkeä 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Rokotekattavuus on tässä annoksessa nyt 31,1.

Toisen annoksen on saanut 189 383 ihmistä ja ensimmäisen 199 002. Toisen annoksen rokotekattavuus on sairaanhoitopiirissä 84,5 ja ensimmäisen annoksen puolestaan 88,6. Tiedot perustuvat THL:n rokotusrekisteriin.

Korjattu klo 13.59: rokotekattavuusluvut.