Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Keski-Suomessa 258 uutta koronavirustartuntaa – isoimmat luvut Jyväskylän lisäksi Laukaassa ja Muuramessa

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu 250 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) torstaina.

Eniten tapaukset lisääntyivät Jyväskylässä, jossa uusia tartuntoja oli 171. Lisäksi tartuntoja todettiin Laukaassa (23), Muuramessa (21), Äänekoskella (12), Pihtiputaalla (5), Viitasaarella (4), Joutsassa (3), Saarijärvellä (3), Uuraisilla (3) ja Kinnulassa (2).

Yhdet tartunnat lisättiin Hankasalmelle, Kannonkoskelle ja Toivakkaan.

Koko pandemian aikana koronavirustartuntoja on todettu sairaanhoitopiirissä 13 332.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä uusia tapauksia raportoitiin torstaina kahdeksan.

Myös Keski-Suomen lähikunnissa todettiin useampi tartunta. Virroilla niitä oli kolme, Mänttä-Vilppulassa 10, Kangasniemellä kaksi, Ähtärissä yksi ja Perhossa kuusi.

Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä osa kotitesteissä löytyvistä tartunnoista jää puuttumaan virallisista luvuista.

Koronavirusrokotteen kolmannen annoksen rokotekattavuus on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 44,7 prosenttia 12 vuotta täyttäneesssä väestössä. Toisessa annoksessa kattavuus on 85,3 prosenttia ja ensimmäisessä 88,9 prosenttia.

Rokotteen kolmannen annoksen on saanut sairaanhoitopiirissä 12 vuotta täyttäneessä väestössä 99 672 henkeä. Toisen annoksen saaneita on 191 330 ja ensimmäisen annoksen on saanut 199 922 ihmistä.