Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Glorian työntekijät ja konstaapelit miettivät rennosti yhteistyömahdollisuuksia

Monikulttuurikeskus Gloriaan saatiin vieraita Sisä-Suomen poliisilaitoksen Tiedustelun ja ennalta estävän toiminnan yksiköstä maanantai-iltapäivänä 7.2.

Ensin raotettiin kasvomaskeja ja hörpättiin kahvit esittäytymiskierroksen lomassa ja tutustuttiin. Rikosylikonstaapeli ja vanhemmat rikoskonstaapelit kertoivat työstään, ja Glorian työntekijät omista tehtävistään ja Gloriasta kaikkien jyväskyläläisten kohtaamispaikkana.

Rennoissa tunnelmissa mietittiin yhteistyömahdollisuuksia. Sovittiin, että poliisi voisi tulla ainakin nuorten- ja perheryhmiin tekemään työtään tutuksi ja kertomaan ankkuritoiminnasta, joka kohdistuu varhaisessa vaiheessa nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennalta estämiseen. Työtä tehdään tiimissä, johon kuuluvat asiantuntijat poliisin lisäksi sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimesta. Toiminnalla estetään myös perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ja ohjataan osapuolia avun ja tuen piiriin.

Iltapäivä oli antoisa ja yhteistyön merkeissä jatketaan.