Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Palkittu dekkarikirjailija Milka Hakkarainen kirjoitti kirjan ruotsinsuomalaisista, jotka häpeävät juuriaan, turruttavat tunteet viinalla ja saavat lohdun saunasta

Suomen Dekkariseuran parhaan kotimaisen esikoisdekkarin kunniakirjalla palkittu Milka Hakkaraisen Ei verta rantaa rakkaampaa (Myllylahti 2021) tarttuu harvinaiseen aiheeseen: omalaatuiseen ruotsinsuomalaiseen yhteisöön Skutskärin pikkukaupungissa.

Päähenkilö, entinen rikostoimittaja Rosa Riemunen pakenee menneisyyttään Ruotsiin. Rosa on saanut töitä Gävlessä ilmestyvästä Uutissuomi-lehdestä, jonka uskollisimpia lukijoita Skutskärin ruotsinsuomalaiset ovat.

Toinen päähenkilö on poliisina työskentelevä Jan(i) Peranto, joka myös pakenee taustaansa ja yrittää kaikin keinoin peittää suomalaisjuurensa. Ollakseen ruotsalaisempi Jani pudottaa nimestään i:n pois.

Jani Perannolle Skutskär on Skitskär (paska), josta hän on muuttanut Tukholmaan. Ulkopuolisuuden ja alemmuuden tunteet ovat tavallisia niin Janille kuin muillekin ruotsinsuomalaisille.

Hakkarainen on asunut ja työskennellyt 13 vuotta Skutskärissä. Kirjassa hän luo psykologista jännitettä hyödyntämällä tunteitaan ja kokemuksiaan ruotsin kielestä ja ruotsinsuomalaisuudesta.

– Ruotsin kieli sujuu nykyään mukavasti, mutta äidinkielellä kirjoittaen pystyn ilmaisemaan itseäni juuri niin kuin haluan.

Hakkarainen on myös itse kirjoittanut ruotsinsuomalaiseen lehteen ja tavannut työssään ruotsinsuomalaisia.

– Sitä kautta ruotsinsuomalainen kulttuuri ja mentaliteetti alkoivat kiinnostaa. Ihmisten suhtautuminen siihen vaihtelee.

– Osa on ylpeä siitä, että heillä on juuret Suomessa ja he haluavat pitää kiinni suomalaisuudesta. On ollut kiehtovaa keskustella ihmisten kanssa, jotka puhuvat ruotsia, mutta samalla he julistavat olevansa suomalaisia. Osa on jopa suomalaisempia kuin suomalaiset Suomessa. Tapasin myös niitä, jotka häpesivät suomalaisuuttaan ja jotka eivät ikinä halua puhua suomea julkisesti.

Dekkarissa tapahtumat alkavat vyöryä Janin sukulaisen hautajaisista. Isoäiti Rauha käyttäytyy muistotilaisuudessa sekavasti ja kertoo tietävänsä, mihin hänen kauan sitten kadonnut miehensä Otto on haudattu.

Seuraavana aamuna Rauha löydetään hukkuneena merenrannasta.

Rosa ja Jani selvittelevät tapahtumia tahoillaan, välillä nyreästi tietojaan vaihtaen. Nykypäivän tragediat alkavat selittyä asioilla, joiden lähtökohta on vuosikymmenten takana. Kipeistä asioista on tapana vaieta.

Hakkaraisen dekkarin mukaan suomalaiset ovat rikkinäinen kansa – ja ruotsinsuomaiset vielä enemmän. Tunteet turrutetaan viinalla ja saunasta saa lohtua. Toisen polven ruotsinsuomalaiset joutuvat kysymään, keitä olemme ja mihin kuulumme.

Tuntojen tulkkina dekkarissa toimivat sitaatit lauluista, jotka peilaavat suomalaisten syvintä olemusta.

Esikoisteos syntyi pitkän ajan kuluessa. Kirjoittamisessa oli pitkiä taukoja, koska Hakkarainen kirjoitti välillä novelleja.

– Minua ei niinkään kiinnosta se, miten rikoksia tehdään, vaan se, miksi ihmiset tekevät rikoksia. Mitä on siellä ihmisen pimeällä puolella, Hakkarainen sanoo.

Syksyllä 2019 Hakkarainen päätti lähettää käsikirjoituksen kustantamokierrokselle, ja Myllylahdelta tuli vastaus nopeasti.

– Kun päätös dekkarin julkaisemisesta oli tehty, minua alkoi jännittää, miten täällä siihen suhtaudutaan. Palaute on kuitenkin ollut hyvää.

Myllylahden lisäksi Hakkarainen sai alkuvaiheessa tukea kirjailija Katariina Heikkilältä.

Hakkarainen sanoo olevansa tunnustuksesta tosi otettu.

– En voinut koronan vuoksi pitää julkkareita ja kirjan ruotsinsuomalaisten teemojen ja sävyn takia jännitin, mahtaako se löytää lukijoita. Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja on tärkeä kannustin tulevia projekteja ajatellen.

Kirjailijan toinen teos Maa kauhein isien ilmestyy näinä päivinä ja jatkaa esikoisdekkarin tarinaa.