Ile Jokisen kolumni Vessan seinä on sosiaalisen median prototyyppi

Vessalla on ihmeellinen vaikutus ihmiseen. Tietenkin siellä käyminen helpottaa, ja siellä on jokaisen toisinaan vierailtava. Istuntoon on varattava aikaa, jos toimenpide suoritetaan huolellisesti. Siinä tulee kenties mieleen ajatus jos toinenkin. Jotkut yksilöt tappavat aikaa lukemalla.

On sääli, että vessakirjoittelu on kuolevaa kansanperinnettä. Vessan seinähän on minun mielestäni sosiaalisen median prototyyppi. Jos lähdetään historiassa retkelle taaksepäin, niin vanhimmat Euroopan käymälöistä löytyneet kirjoitukset ovat vuodelta 79 jaa. tuhoutuneesta Pompeijista. Egyptistä seinäraapustuksia on löytynyt vieläkin kauempaa menneisyydestä, noin vuodelta 1450 eaa. Luottavaisin mielin voi rohkeasti olettaa, että vessan seiniin on kirjoiteltu siitä lähtien, kun kyniä ja vessoja on ollut olemassa.

Ystävilläni oli takavuosina baari, jonka vessassa oli talon puolesta tussi. Vessan seinään oli siis suotavaa suoltaa ajatuksia. Aika ajoin seinät maalattiin valkoisella, mutta hyvät kirjoitukset jätettiin. Tämä oli siis hienovarainen vihje siitä, että kirjoituksissa pitäisi olla jotakin ajatusta.

Kirkkovene on klassikko vessan seinällä. Niitä oli aina seinällä vain yksi eli henkilökunta säästi parhaimman, muut maalattiin kylmästi peittoon. Mitään sutaisuja ei siis suvaittu. Tämähän oli baarikärpästen kielenhuoltoa parhaimmillaaan ja ihan selkeästä kirjoitustaidon ylläpitämisestä olisi pitänyt myöntää kulttuuripalkinto. Ei myönnetty. Asiakaskunnan koostumus oli väärää laatua.

Nykyään monessa paikassa vessat ovat sukupuolineutraaleja, joten vessojen seinät voisivat korvata Tinderin. Eikö olisi hienoa lukea vessan seinältä senssi-ilmoituksia: ”Kunnollinen, työssäkäyvä mies etsii naisseuraa tositarkoituksella. Nimim. Satulinna.” Vessan seinällä seuraa etsivä ihminen altistaa itsensä ikäänkuin alttarille. Avoimuudessaan se olisi intiimi ja haavoittuva avunhuuto, yksinäisyydestä kurkottuva käsi, joka ääneti huutaa: ”Oletko sinä minua varten?”

Ihmisten taskuissa ei taida olla enää kyniä. Käsinkirjoittaminen on jäämässä unholaan. Se ei ole trendikästä. Vanhalla huuhkajalla on kynä aina mukana. Minä en siitä luovu, koska varsinkin lyijykynä toimii vielä silloinkin, kun puhelimesta loppuu virta. Ja kukas se silloin kieli silmässä kirjoittaa vessan seinään? Kukas muu kuin partasuu?

Mieleeni on ikuisesti syöpynyt 90-luvun alkupuolelta teksti Tampereen legendaarisen Tillikan vessassa.

Yritän tässä puhua hienostuneen vessakirjoittelun puolesta. Tämä ei siis tarkoita summamutikassa sotkemista eikä minkäänlaista vandalismia. Ehkä kaipailen hienovaraisia ja hauskoja tekstinpätkiä, jotka voisivat saada hymyn vessassakävijän huulille.

Mieleeni on ikuisesti syöpynyt 90-luvun alkupuolelta teksti Tampereen legendaarisen Tillikan vessassa. Tussilla oli hartaasti piirretty sivuprofiili miehestä, jolla oli mahtava vooki ja alla kirjoitus: ”Elvis – just a building”.

Ei siihen ollut mitään lisättävää, ja otin kirjoittaja-kuvataiteilijalle baarin puolella yhden maljan. Hän mielestäni ansaitsi sen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut