Puhelinkeskuksia alettiin suurissa kaupungeissa automatisoida jo ennen sotia. Keski-Suomessa automatisointi alkoi 1950-luvun lopulla ja monet keskisuomalaiset kylät ja kunnat saivat automaattisen puhelinkeskuksen 1960-luvulla.
Ennen automaattikeskuksia sentraalisantroiksi kutsutut, yleensä naispuoliset keskuksenhoitajat välittivät puhelut käsikäyttöisissä puhelinkeskuksissa. Puhelinkeskus sijaitsi usein keskuksenhoitajan oman kodin nurkassa ja keskuksen hoitajalla oli hoidettavana sekä kotityöt, että puhelinkeskus samaan aikaan.
Automaattikeskukset merkitsivät puhelinyhtiöiden mukaan nopeampaa palvelua, ehdotonta puhelinsalaisuutta ja tarkempaa puhelujen veloitusta. Käsikäyttöisissä puhelinkeskuksissa puhelun veloitus laskutettiin keskuksenhoitajan muistiin merkitsemän puhelun keston mukaan, automaattikeskus laskutti asiakasta puheluun kuluneiden laskutusimpulssien mukaan.
Vihtavuoressa puhelinkeskus liitettiin automaattiverkostoon maaliskuussa 1962. Koneisto oli sijoitettu kivirakenteiseen koppiin, jossa oli tilaa 600-numeroista keskusta varten. Käyttöönottohetkellä keskukseen liittyi 112 tilaajaa. Automatisoinnin yhteydessä lisättiin myös Jyväskylän ja Vihtavuoren välisiä yhdyslinjoja.
Jyväskylässä puhelinpalvelut uudistuivat keväällä 1962 uuden lennätinkonttorin myötä. Lennätinkonttori muutti uusiin tiloihin Säästöpankin talon viidenteen kerrokseen, missä se sai käyttöönsä yli 300 m² tilat. Entisiin tiloihin postitaloon jäi vain telex-keskus.
Uusiin tiloihin siirtyivät sähkösanomien vastaanotto, yleisöpuhelimet, puhelinkassa ja laskutus. Asiakkaiden käytössä oli kaksi muovikupuista yleisöpuhelinta, joista toinen tilaajavalintaisia kaukopuheluja ja toinen paikallispuheluja varten. Yleisön käytössä on myös kuusi puhelinkoppia.
Puhelinkoppeja ilmestyi katukuvaan myös pienemmillä paikkakunnilla. Virtain kirkonkylään saatiin ensimmäinen puhelinkoppi päätien varrelle maaliskuussa 1962. Keskustassa sijainnut yleisöpuhelin palveli asukkaita ja ohikulkijoita erityisesti liikkeiden sulkemisajan jälkeen.
