Martti J. Kari on hengästyttävä mies, jolla on tehtävä – entinen Pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö on Naton kannalla, koska hän tietää, mikä Venäjä on ja mihin se pystyy

Keskisuomalaisessa tutuksi tullutta tiedustelueverstiä (evp.), filosofian tohtori Martti J. Karia viedään nyt kaikkialle: A-studioon, Aamu-TV-ohjelmaan, radioon. Mies tuntuu olevan mediassa koko ajan.

Karin Venäjä-luentoakin on Youtubesta katsellut jo yli miljoona ihmistä, siis lähes joka viides suomalainen.

Ei ole ihme, että suomalaisia kiinnostaa nimen omaan Martti J. Karin mielipide Ukrainan sodasta ja Venäjästä juuri nyt. Karin kirjoitukset perustuvat tietoon, johon harvalla suomalaisella on pääsyä.

Kari on työskennellyt sekä suomalaisen sotilastiedustelun huipulla että Ukrainan tiedustelupalvelun neuvonantajana. Hänellä on myös kokemusta yhteistyötehtävistä Naton kanssa. Mies on lisäksi toiminut Puolassa ja Ukrainassa puolustusasiamiehenä. Hän oli paikalla Maidanin aukiolla, kun oranssi vallankumous pyyhki Ukrainan yli, ja ihmiset lauloivat kansallislaulua kaduilla.

Kari puhuu sujuvaa venäjää, englantia, ruotsia ja ranskaa, minkä lisäksi vielä hiukan arabiaa ja puolaakin.

Paitsi eversti, Kari on venäjän kielen maisteri, kyberturvallisuuden tohtori ja niin edelleen. Reserviin siirryttyään vuonna 2017 Kari on opettanut kyberturvallisuutta Jyväskylän yliopistossa. Kari on myös ollut Puolustusvoimien edustajana muovaamassa Suomen tiedustelulakeja.

Rehtori huusi aivan kuula punaisena. Kysyin, saako tästä ennätyksestä jonkun palkinnon, mutta sen sijaan hän heitti minut ulos

Ja tässä on vain osa kaikesta, sillä Karin elämän tahti on sanalla sanottuna hengästyttävä.

Mutta kuka oikein on tämä eversti evp., joka on ehtinyt yksissä nahoissa elää ja suorittaa kolmen ihmisen elämäntarinat?

On palattava Karin nuoruuteen, 1970-luvun Kouvolaan, jonne Karin lapsuudenperhe muutti Tampereelta isän jäädessä eläkkeelle. Martti oli tuolloin 11-vuotias.

Karin mukaan hänen perheensä oli tavallinen suomalainen ”perusperhe”: oli sodan käynyt veturinkuljettajaisä, kaupassa töissä oleva äiti ja kaksi veljeä. Tietynlainen nöyrä isänmaallisuus tarttui isältä pojalle.

– Isä oli haavoittunut talvisodassa ja palveli myös jatkosodassa. Isä kuului suojeluskuntaan, mutta ei ollut mikään kiihkoisänmaallinen, vaan ennemminkin nöyrä, Kari sanoo.

1970-luvun Kouvolaa Kari ylistää kasvuympäristönä.

– Se oli ihan ylikylä. Kouvola oli läänin pääkaupunki, siellä oli läänin hallinto ja varuskunta. Veronmaksajia oli silloin paljon ja hyvä pöhinä, Kari kuvaa.

– Kouvolasta tulee asukaslukuun suhteutettuna eniten poikia kadettikouluun. Jos olet kouvolalainen, sinä menet palvelukseen ja olet isänmaallinen jo valmiiksi, hän kuvaa paikkakunnan henkeä.

Nuori Martti oli vilkas. Koulu ei jaksanut kiinnostaa, sillä pojan housut olivat täynnä muurahaisia.

– En jaksanut istua paikallani. Minua kiinnosti lähinnä liikunta, judo ja jalkapallo sekä partio.

Kari viihtyi metsässä partioporukassa ja niitti kunniaa ja palkintoja partiotaitokisoissa. Nuori mies ihastui myös rockabilly-musiikkiin, puki päälleen bowlingpaidan ja pillifarkut sekä kasvatti tötterötukan.

Kun ikää tuli riittävästi, autolla ajeltiin eri tanssipaikoille, ja jos venäläinen bussi osui näköpiiriin, tötterötukkien oli ihan pakko riipustaa sormillaan sen kyljen pölyyn julistus: ”Karjala takaisin”.

Lukion toisella luokalla Kari sai kuulla pitävänsä lukion ennätystä ehtojen määrässä. Ruotsi, englanti, venäjä, matematiikka ja fysiikka olivat kaikki nelosia, mikä oli rehtorin mukaan lukion ennätys.

– Rehtori huusi aivan kuula punaisena. Kysyin, saako tästä ennätyksestä jonkun palkinnon, mutta sen sijaan hän heitti minut ulos, Kari naurahtaa.

Vanha isä sen sijaan käytti oveluutta. Hän laittoi poikansa kesätöihin asvalttimieheksi Lappeenrannan lentokentälle.

– Siellä tehtiin lapiohommia 12 tuntia päivässä. Isä oli viisas. Ajattelin sen kesän jälkeen, että teen kuitenkin ne ehdot, etten joudu loppuelämäkseni lapiohommiin.

Kari kävi lukiota neljä vuotta, ja kirjoitti loppujen lopuksi magnan paperit.

Itsestään selvää oli, että kaikki kynnelle kykenevät Kouvolan partiolais-diinariporukasta pyrkivät laskuvarjojääkäreihin. Kari kävi kovaksi tiedetyn koulun ja ihastui. Kerrankin paikka, jossa joka päivä opitaan jotakin uutta: miten lähitaistellaan, miten räjäytetään silta – ja mikä parasta – joka paikkaan piti juosta.

– Minä tykkään semmoisesta tsytsytsytsy, se sopii minulle justiinsa, sanoo Kari ja hioo käsiään yhteen.

Ei siis ihme, että Kari lopetti laskuvarjojääkärikoulun kurssin parhaana ja jäi vielä töihinkin armeijan jälkeen. Nuoren miehen mieli paloi kuitenkin historian opintoihin. Kari pääsi opiskelemaan sekä kadettikouluun että historiaa Helsingin yliopistoon. Kaikkien yllätykseksi historia sai jäädä ja valinta kallistui armeijauralle.

Kadettikurssin jälkeen tuli aika valita palveluspaikka. Ystävänsä vinkkauksesta Kari päätti kokeilla panssariupseerin uraa Hämeen jääkäripataljoonassa.

Koulutuksessa Kari oppi tuntemaan läpikotaisin juuri ne panssarivaunut, joilla paraikaa soditaan Ukrainassa. Työkaluksi valikoitui BMP 1 -rynnäkkövaunu.

Panssariupseerin työssä oli reipashenkistä ”jos et tiedä, mitä teet, niin hyökkää” -mentaliteettia, mutta oikeasti panssaritoiminta on Karin mukaan kuitenkin huomattavasti monimutkaisempaa.Sellaista ei ole nähty Ukrainassa, jossa venäläiset ovat ajaneet tankeillaan jonossa maantiellä.

Rovajärvellä vaunut pääsivät kokeilemaan oikeita ammuntoja. Ja taas Kari innostui.

– Se on hieno tunne, kun koko 36 tonnin painoinen vaunu nyökkää, kun ammus lähtee. Sisälle tulee ruudinkäryä, hiki haisee ja ilma meinaa loppua, mutta sinä vain keskityt siihen tehtävään, mikä sinulla on.

Kapteenikurssille hän hakeutui Ilmavoimiin. Pian venäjää sujuvasti puhuva Kari sai siirron Tikkakoskelle Viestikoelaitokselle. Laitos oli panssariupseerille uusi maailma. Kari ei epäröi nimittää Viestikoelaitosta ”tiedustelun eliittijoukoiksi”.

– Viestikoelaitos oli asiantuntijaorganisaatio, jossa sotilasarvolla ei ollut paljoakaan merkitystä, vaan osaamisella. Tykkäsin siitä, kun tehtiin oikeita asioita. Rauhan aikana ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, että sotilastiedustelu on paikka, joka on sodassa joka päivä. Ja enempää en voi sitten kertoakaan, Kari naurahtaa.

Erityisellä lämmöllä Kari muistelee urallaan kahta tehtävää: Viestikoelaitoksen vuosia sekä Bosnian komennusta vuosina 2000–2001. Tuolloin Kari työskenteli vuoden Naton johtamassa kriisinhallintaoperaatiossa ja oli amerikkalaisen jalkaväkidivisioonan esikunnassa ainoa ei-amerikkalainen osastopäällikkö.

Yksikön tehtävänä oli tukea ihmisten paluumuuttoa sodan rikki repimässä Bosniassa.

– Oli upea nähdä, että meistä oli oikeasti hyötyä. Pystyimme vakauttamaan alueen sodan jälkeen, Kari sanoo.

Tehtävä avasi myös Karin silmät Naton luonteelle.

– Meillä puhutaan usein, että Nato on sotilasliitto. Ei ole, vaan se on puolustusliitto. Bosniassa näin, miten he oikeasti auttoivat ihmisiä.

Kari kertoo olevansa tyypillinen YYA-ajan upseeri, joka koulutti sotilaita mitään kyselemättä puolustamaan vihollista vastaan, joka tuli milloin idästä, milloin lännestä, koska näin haluttiin. YYA-sopimuksen hän osaa edelleen sanasta sanaan ulkoa.

– Sotilaalla on kaksi pyhää asiaa: valtion rahat ja varusmiehen terveys. Sitä ei mietitty, miten suhtaudutaan Natoon tai Varsovan liittoon, Kari kuittaa.

Nyt asia on toisin. Kaiken kokemansa ja tietämänsä perusteella Karilla on mielipide Natosta, ja nyt sen voi sanoa. Hänen mielestään Suomen kannattaisi jättää Nato-hakemus vuoden sisällä.

– Siihen on vissit perusteet.

– Minä tiedän, mikä Venäjä on ja mihin se pystyy. Se ei ole jättänyt meitä rauhaan siksi, että me olemme sille kivoja, vaan siksi, että sillä ei ole ollut operatiivista tarvetta käyttää asevoimiaan meitä kohtaan.

Kari huomauttaa kuitenkin, että liittoutuminen on ratkaisu, jonka pitää olla kestävä 30–50 vuoden päästäkin.

– Kukaan ei pysty takaamaan, että Venäjä ei hyökkää 30–40 vuoden päästä. Jos se tarve syntyy, silloin Suomen olisi parasta olla liittoutunut, koska liittoutuminen nostaa hyökkäyskynnystä niin korkealle, että hyökkäystä ei tapahdu.

Hiukan yli kolme vuotta sitten Kari sai diagnoosin levinneestä syövästä. Se on toistaiseksi pysynyt lääkkeillä kurissa. Aikaa ei kuitenkaan ole loputtomasti.

– Tilastollisesti minun pitäisi olla jo kuollut tai vähintään puolikuollut, Kari naurahtaa.

Tapansa mukaan hän löytää jopa syövästä taudin hyvät puolet.

– Kuolema tulee kerran kaikille, mutta syövässä on se hyvä puoli, että kuolemaan ehtii valmistautua.

Kari opettaa tiedusteluanalyysia ja hybridiuhkia yliopistolla kuten ennenkin. Sen verran sairaus kuitenkin verottaa, että päiväunet on pakko nukkua. Koira Obi kuljettaa Karia säännöllisesti ulos kävelylle ja Niina-vaimon kanssa vapaa-ajalla mökkeillään tai katsellaan TV-sarjoja.

Kun mies katsoo lastenlastensa kirkkaisiin silmiin, hänelle itselleen on kirkastunut, miksi hän elää.

– Se on turvallisuus. Että tulevatkin sukupolvet saisivat elää rauhassa.

Lue kaikki Martti J. Karin kolumnit Ukrainan sodasta täältä.

Martti J. Kari

Eversti (evp.)

62-vuotias.

Syntynyt Tampereella, asuu Jyväskylässä.

Filosofian tohtori, Jyväskylän yliopiston tiedustelun opettaja.

Entinen Pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö.

Palvellut vuosina 2004–2007 puolustusasiamiehenä Puolassa ja Ukrainassa.

Viestikoelaitoksen johtaja 2012–2014.

Strategisena neuvonantajana Ukrainan tiedustelupalveluiden reformissa vuonna 2020.

Koulutukseltaan FT, kyberturvallisuudesta, minkä lisäksi hänellä on syventävät opinnot kansainvälisestä oikeudesta, FM-tutkinto venäjän kielestä HuK arabian ja islamin tutkimuksesta.

Perheeseen kuuluu vaimo Niina, viisi lasta ja kaksi lastenlasta.

Harrastaa lukemista, musiikkia, kalastusta, mökkeilyä ja pitkiä kävelyretkiä kääpiövillakoira Obin kanssa.

Korjattu klo 10.02: sitaatin "Venäjälle" muokattu muotoon "Venäjä".

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut