Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskylän Torikuningas-patsas kaadetaan tänään – seuraa kaatoa suorassa lähetyksessä

Uusi, sukupuolettumaton patsas rakennetaan paikalle samantien.

Jyväskylän torilla seisova Torikuningas-patsas kaadetaan tänään. Marraskuun 27. päivä 1989 paljastettu Veikko Hirvimäen tekemä Torikunkku korvataan jo samana päivänä uudella patsaalla, joka ideoidaan paikan päällä.

Torikunkussa on kaksi vikaa, joiden takia se saa väistyä.

– Sen jälkeen kun liikennemerkitkin vaihdettiin sukupuolettomiin, olemme saaneet päivittäin palautetta, että Torikunkku on nimensä ja muotonsa perusteella liian miehinen ja siten sopimaton nykyaikaan. Lisäksi uusimpien tiedustelutietojen mukaan patsas näyttää satelliittikuvassa aivan laukaisuvalmiilta pallistiselta ohjukselta, Jyväskylän kaupungin patsastoimikunnan toimeenpanevan komitean suunnittelusihteeri Maisa Ahtava kertoo.

Kunkun kaataminen alkaa aamulla kello kymmenen. Siinä menee noin tunti. Sen jälkeen paikalle tulleet kaupunkilaiset saavat ehdottaa uuden patsaan hahmoa.

– Toivomme paikalle idearikasta porukkaa. Rajoituksena on ainoastaan se, ettei patsaasta saa tulla sukupuolettunutta eikä se saa näyttää satellittikuvissa uhkaavalta. Nykyisen muotokielen lisäksi kaikki pyöreät ja soikeat muodot ovat kiellettyjä, Ahtava jatkaa.

Uuden patsaan rakentajaksi ja pystyttäjäksi saapuu Nelostien parhaista rakentajista koottu iskuryhmä.

– Kirri–Vehniä-moottoritie avattiin kahdeksan kuukautta etuajassa, joten luotamme porukan ammattitaitoon ja nopeuteen tässäkin asiassa. Maamassoja ei tarvitse käsitellä, joten hajuhaittoja torille ei tule, lupaa kaupunginjohtaja Simo Kuivisto.

– Toteutamme hankkeen yhdessä päivässä, jottei kukaan ehdi aloittaa valitustehtailua, hän lisää.

Torikunkun esikuva ja aiheen lähtökohta on Otto Toivainen, Jyväskylässä 1892 syntynyt seikkailija, joka lähti merille, nai Tyynenmeren saaren prinsessan ja ehti olla hetken valtakunnan kuninkaanakin. Patsaan lahjoitti kaupungille Jyväskylä-Seura ja sen tarkoituksena oli muistaa niitä, jotka ovat ponnahtaneet Kauppatorin laidalta korkealle. Teoksen katsottiin symboloivan vapautta. Patsaan jalustaan on kaiverrettu kaikkien niiden 60 yrityksen nimet, jotka tukivat hankkeen rahoittamista.

Torikunkun uusi sijoituspaikka päätetään myöhemmin. Todennäköisesti se sijoitetaan sataman kärkeen nousevan Viilu-saunan läheisyyteen, mutta lappeelleen.

Patsaan kaatamista ja uuden rakentamista voi seurata Keskisuomalaisen verkkolehdestä suorana striimauksena alta.