Muuan Mies
Pari paskaa biisiä
Helmi Levyt
Arvio: 4/5 tähteä
Ismo Puhakka on keskisuomalainen kameleontti, muun muassa historian tohtori, betonimies ja kotimaisen kupletin moderni äänitorvi. Hänen lukuisista ulostuloistaan tunnetuin lienee Muuan Mies, reggaen, rapin ja retropopin leikkisä lehtolapsi.
Muuan Miehen tsygä on rullannut pian kaksi vuosikymmentä saldonaan kuusi albumia ja faneja vauvasta vaariin. Yhtye näyttää vakiintuneen viisihenkiseksi ja löytäneen oman äänensä: folkpop ja rillumarei kuuluvat edelleen musiikillisissa lähtökohdissa, mutta tamperelaisvahvistukset Lauri Sintonen ja Risto Ylihärsilä tuovat pumpun yleisilmeeseen sähköistä särmää Puhakan polveilevia sanoituksia tehostaen.
Pari paskaa biisiä on vuonna 2013 julkaistun täysosuman jälkeen ryhmän yhtenäisin ja mielenkiintoisin kokopitkä. Liekö syynä aiempaa inhorealistisemmat lyriikat vai Pekka Tuomen myötävaikutus tuottajana, on resepti toimiva ja kokonaisuus onnistunut. Vanhuutta, yksinäisyyttä ja luontosuhdetta värittää Puhakan lämmin optimismi: Timppa hytkyy tanssijalan alla, Levon herkkänä yhteislauluna ja Venninen kulmakuppiloiden pystypianojen koskettimilla.
Tämä on Muuan Miestä parhaimmillaan, rosoisena hyvän mielen hyökyaaltona.