Keljonkankaan yhtenäiskoulun 5. ja 6. luokkalaiset aloittivat tammikuussa valinnaisen kurssin nimeltään Maailmanparantajat. Kurssi tutustutti koululaisia vastuullisuuteen ja tarkoitus oli kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen.
– Koronan vuoksi tapahtumien järjestäminen ei ollut mahdollista, joten mietimme tapoja kerätä rahaa muuten. Jollain tavalla haluttiin joka tapauksessa tehdä hyvää. Kun sitten kohdetta mietittiin ja sota Ukrainassa alkoi, oli oikeastaan aika itsestään selvää, mihin kerätyt rahat osoitetaan, kertoo opettaja Jussi Lehtonen.
Oppilaat leipoivat, tekivät lumitöitä, pitivät kioskia ja keräsivät palautuspulloja.
– Kaiken kaikkiaan on ollut iloista tekemistä jokaiselta ja kaikille on tullut hyvä mieli, kun on saanut auttaa, Lehtonen jatkaa.
Punainen Risti valikoitui pienen pohdinnan jälkeen järjestöksi, jonka kautta oppilaiden keräämä lahjoitus Ukrainan hyväksi toimitetaan perille.
SPR:n Jyväskylän osaston vapaaehtoinen Olli Lehtonen otti lahjoituksen vastaan.