Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ilkka-Pohjalainen: Jyväskylässäkin vaikuttanut Markku Lumio halutaan erottaa Kauhavan kaupunginjohtajan tehtävästä

Kauhava suunnittelee kaupunginjohtaja Markku Lumion erottamista. Sanomalehti Ilkka-Pohjalainen uutisoi tiistaina, että kaupunginhallitus esittää valtuustolle yksimielisesti tilapäisen valiokunnan asettamista Lumion erottamiseksi. Syynä on luottamuspula. Lumion kausi Kauhavan kaupunginjohtajana alkoi vuoden 2015 alussa.

Uutisoinnin mukaan Lumion arviointikyky on kaupunginhallituksen antamasta selkeästä ohjeistuksesta huolimatta pettänyt äskettäin vuorovaikutustilanteessa. Kaupungin tiedotteessa mainitaan, että tilapäinen valiokunta käsittelee Lumion erottamista tai siirtämistä muihin tehtäviin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teemu Hakalan (kesk.) mukaan siirtovaihtoehto tulee suoraan kuntalaista. Hän kertoo, että Lumion ympärillä helmikuusta lähtien pyörinyt kohu on tuonut kaupungille negatiivista julkisuutta ja vaikuttanut myös kaupungin toimintaan.

Hakala kommentoi Ylelle, että tapauksen taustalla on "asiaton käyttäytyminen", jonka on tuonut esiin nimeltä mainitsematon nainen.

Ilkka-Pohjalaisen mukaan Lumiolle sopii mainiosti, että asiat selvitetään. Hän ei kommentoi tapausta mitenkään.

Lumio vaikutti Jyväskylän kunnallispolitiikassa kokoomuksen riveissä 1990-luvulla, ja toimi muun muassa kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 1997–1999. Sen jälkeen hän toimi kymmenisen vuotta Vaasan kaupunginjohtajana. Lumio jätti tehtävän luottamuspulan takia vuonna 2011. Taustalla tuolloin olivat asuntomessuihin liittyneet laskutusepäselvyydet.