Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Neljän henkilöauton kolari ruuhkautti Lohikoskentien ja Puistokadun risteyksen kiireiseen aikaan torstaina

Lohikoskentien ja Puistokadun risteysalue on ruuhkautunut torstaipäivänä neljän henkilöauton ketjukolarin seurauksena Jyväskylässä. Peräänajojen aikana autojen kyydeissä olivat vain kuljettajat. Ensihoito tarkasti heistä kaksi, mutta vakavilta loukkaantumisilta säästyttiin.

Pelastuslaitoksen johtokeskus ei pystynyt varmentamaan, millä ajokaistalla onnettomuus tapahtui. Päivystävä palomestari Samuli Norvapalo kertoi hieman kello viiden jälkeen, että pelastuslaitoksen yksiköt ovat poistumassa kohteesta ja liikenne alkanee palautua kolarin aiheuttamasta ruuhkasta. Onnettomuus sattui puoli viiden aikoihin, eli epäonnisesti ruuhka-aikaan.

Autojen vaurioista ei ole tarkkaa tietoa.

Kartta-upotuksessa tapahtumapaikka.