Valmetin tehtaalla suuri tulipalo Jyväskylän Rautpohjassa – alueen asukkaita kehotetaan hakeutumaan sisätiloihin

Jyväskylän Rautpohjassa konepajayhtiö Valmetin tehtaalla on käynnissä valtava tulipalo. Palo alkoi ennen yhtätoista lauantaiaamupäivällä. Alkuiltapäivästä tulessa oli ainakin Rautpojan halli 5. Myös hallista 4 nousi savua.

Keskisuomalaisen paikalla olleen toimittajan mukaan savupilvi oli valtava, ja paikalla oli ruuhkaa.

Valmetin paperiliiketoiminnan johtaja Jari Vähäpesola kommentoi paloa Keskisuomalaiselle kello 12.30 iltapäivällä.

– Palo alkoi koeajossa olleen telan syttymisestä tuleen. Nämä telat kootaan hallissa 5, joka on tulessa. Meidän tietojemme mukaan palo ei ole vielä levinnyt. Paloa ei voida sammuttaa vedellä, sillä se on öljypalo. Pelastuslaitos pyrkii siis sammuttamaan tulipalon vaahdolla.

Keskisuomalaisen tietojen mukaan kyseessä olisi ollut testaustilanteessa tapahtunut laakerin räjähdys. Laakerista alkunsa saanut palo levisi rakenteita pitkin katolle.

Mahdollisista vahingoista Vähäpesola ei osaa vielä sanoa.

– Siellä on paljon isoja ja kalliita työstökoneita, joilla telat valmistetaan. Vielä on kuitenkin mahdotonta sanoa niiden kärsimistä vahingoista.

Ensihoidon kenttäjohtaja Eero Eskelisen mukaan tulipalossa on loukkaantunut lievästi yksi ihminen.

Keskisuomalaisen toimittaja Sini Ihanainen-Alanko raportoi paikan päältä ennen puoltapäivää.

– Savua tulee todella laajalta alueelta, eli palo ei vaikuta olevan pistemäinen. Savua tulee konehallista, koekone on kauempana. Konehallissa on ainakin joskus koottu paperikoneita. Myös silminnäkijän mukaan savua tulee konehallista, jossa tehdään kokoonpanoa, Sini Ihanainen-Alanko kertoo.

– Palo on paikannettu nyt virallisesti konehalliin. Savua tulee laajalta alueelta, sillä kaikki tuuletusaukot on avattu. Pelastuslaitos tekee tällä hetkellä savusukelluksia halliin, Ihanainen-Alanko selitti kello 12.00.

Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola oli paikan päällä. Hänen mukaansa rakennuksen katto oli vielä ennen yhtä tulessa.

– Pelastuslaitos alkoi puolenpäivän jälkeen sammuttaa rakennuksen eteläreunan kattoa vedellä. Myös länsireunalla näyttää olevan käynnissä samanlainen operaatio, Mervola kommentoi.

Alueella on voimakasta savunmuodostusta. Rautpohjan ja Hippoksen alueella olevia neuvotaan hakeutumaan sisätiloihin ja sulkemaan ilmanvaihto.

Palon aikana Hippoksen pesäpallostadionilla aloitettiin naisten Superpesiksen harjoitusottelu Kirittäret vastaan Joensuun Maila.

Ottelusta kerettiin pelata ensimmäinen jakso ja toisesta jaksosta ensimmäinen vuoropari ennen kuin ottelu keskeytettiin viranomaisten suosituksesta.

Keskisuomalainen seuraa tilannetta.

Päivitetty juttua 12.00-12.45: Tarkennettu tietoja, korjattu kauttaaltaan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut