Valmetin tehtaan sisälle syntyi nopeasti helvetilliset olot: hallissa räjähteli ja lieskat nousivat nopeasti yli 30-metrisiksi

Valmetin Rautpohjan tehtaalla lauantaiaamupäivällä syttynyt tulipalo aiheutti halliin erittäin nopeasti katastrofaaliset olosuhteet, kertoo Keski-Suomen Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Pauli Nurminen. Paperikoneen telan testauksessa kuumentunut ja räjähtänyt laakeri johti palon äärimmäisen nopeaan leviämiseen heti ensi minuuteilla.

– Telan sisällä ja välittömässä läheisyydessä ollut öljy pääsi pisaroitumaan ja levisi sitä kautta laajalle sytyttäen kaiken. Kun ensimmäiset pelastuslaitoksen yksiköt ehtivät paikalle, liekit löivät heidän mukaansa jo yli 30 metrin korkeuteen. Olosuhteet olivat siis mahdottomat, Nurminen kertoi Keskisuomalaiselle lauantai-iltapäivällä viiden aikaan.

Telan järjestelmässä ja välittömässä läheisyydessä oli pelastuslaitoksen tietojen mukaan peräti 20 kuutiota (20 000 litraa) öljyä. Pelkkä määrä teki öljystä erittäin hankalan kohteen sammuttaa. Vesi ei siihen pure.

– Kun saimme kerättyä Jyväskylästä ja lähialueilta tarpeeksi vaahtoa sammuttamiseen, saimme paikalle myös Puolustusvoimien vaahtokalustoa. Noin tunti sitten (kello 16.00) saimme suoritettua vaahtoiskun halliin. Sitä täydennettiin vielä toisella. Nyt suuret palot näyttävät sammuneen.

Palo on ollut räjähdysmäinen. Pelastuslaitoksen mukaan osa nestekaasusäiliöistä on mahdollisesti räjähtänyt, sillä hallin katossa on suurehkon räjähdyksen synnyttämä aukko. Senkin takia pelastajat joutuivat ottamaan varovasti.

– Vielä on vaikea arvioida tuhoja, mutta ne ovat mittavia. Hallissa 5 ja sitä vierustavissa muissa halleissa on ollut täyden palamisen vaihe.

Nurmisen mukaan palon sammuttamisessa menee todennäköisesti huomisen puolelle. Nyt suuret palot on kuitenkin sammutettu, ja pienempiä pesäkkeitä näkyy enää katolla ja mahdollisesti erilaisissa hormeissa.

– Jälkivartiointia tehdään vielä pitkään. Hormeja ja kattorakenteita aletaan valvoa esimerkiksi lämpökameroilla, jotta piilossa olevat kytöpalot saadaan sammutettua.

Tältä palo näytti ilmasta. Video: Tomi Autere

Osa kalustosta ja henkilöstöstä on päässyt lähtemään paikalta. Aamulla paikalle mennyttä henkilökuntaa on jo kierrätetty lepovuoroon.

– Hallin sisätilojen tilannetta ei voi vielä sanoa tarkkaan, sillä sisusta on savun vallassa ja olosuhteet ovat hankalat. Kuitenkin maakunnan päivystystilanne on säilynyt hyvänä.

Palossa loukkaantui lievästi yksi ihminen. Hän loukkaantui ilmeisesti ollessaan poistumassa hallista palon alettua.

Rautpohjan tehdas valmistaa Valmetin paperikoneiden osia ja valimotuotteita.

Korjattu ensimmäistä sitaattia kello 20.40: öljy ei höyrystynyt, se pisaroitui.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut