Kirja-arvio | Härmän Bono muistelee – Mikko Kuustonen analysoi maailmanparannustaan

Musiikkikirjat

Mikko Kuustonen

Omaelämäkerta. Johnny Kniga 2022. 368 s.

Aika kulkee nopeasti. Tuntuu, että pappi Jaakko Heinimäen kirja Mikko Kuustosesta ilmestyi vastikään. Mutta kun sen avaa, löytyy vuosi 2006.

Kuustosen omaelämäkerralle on siis paikkansa. Artistille on tapahtunut kaikenlaista – lukuisten tv-ohjelmien myötä hänestä on tullut koko kansan tuntema julkkis, jonka lapsistakin on noussut elokuvatähtiä. On tullut avioero ja syntynyt uusi, julkisuuteen usealta puolelta avattu suhde tanssija Hanna Brotheruksen kanssa.

Syvällisen kiintiöpyhimyksen roolista kipuilua.

Omaelämäkerta on mielenkiintoinen. Kirjasta aistii sisäistä ristivetoa, mikä ei ole ensinkään huono asia.

Kuustonen vaikeni pitkään yksityiselämästään ensimmäisen vaimonsa kanssa. Kokemukset avautumisesta ovat antaneet kokemuksia banaaleista otsikoista. Toisaalta avautua julkkiksen pitää julkisuutta saadakseen, koska uusi levy ei ole enää uutinen, toisin kuin artistin avautuminen vaikkapa mielenterveyden ongelmien kaltaisesta teemasta.

Musiikinteosta Mikko Kuustonen ei puhu niinkään paljon kuin muusikon omaelämäkerrassa voisi olettaa. Nuoruudenyhtye, gospelbändi Pro Fidessa työskentelystä ja etenkin siitä erkaantumisesta syntyy kuva kylmäävästä työyhteisöstä. Uran myöhemmistä yhteistyökumppaneista, kitaristi Heikki Silvennoisesta ja tuottaja Esa Kaartamosta Kuustonen kirjoittaa lämpimästi useaan otteeseen.

Julkisen toimintansa kehitysyhteistyöhankkeissa Mikko Kuustonen kehystää perustellen. Vilpittömästi hän tuntuu rakentavan parempaa maailmaa artistikuvansa avulla, vaikka onhan se hassua – suomalainen antaa rahaa kehitysapuun, kun näkee televisiosta suomalaisen julkkiksen kehitysmaassa.

Nousun kaivosmiehen pojasta Leppävirran Oravikosken kylästä Suomen kevyen musiikin eliittiin Kuustonen kertoo itsekin ihmetellen. Suomenkielisen soolouran lähteminen lentoon Q. Stone -yhtyeen bluesrockin jälkeen on voimaannuttava kokemus.

Loppua kohden tekstiin hiipii mukaan brassailun makua, jota olisi voinut tilkkasen editoida. On tullut tavattua nämäkin mielenkiintoiset ihmiset, käytyä matkailemassa siellä ja täällä, on tullut saatua hieno asunto Helsinkiin ja kaunis design-mökki Mäntyharjulle. Ja uusi vaimokin on tietysti täydellinen.

Pirteitä ovat kertomukset, kuinka omat tyttäret kyseenalaistavat isänsä toimintaa ja vetävät tätä muutenkin alta lipan. Iina Kuustonen joutuu yläasteaikaan päivystykseen vaikeiden vatsakipujen takia. Kun isä lopulta, ennen kännykkäaikaa, saa tyttäreen puhelinyhteyden sairaalaan, tämä vastaa:

– Isi, se on poika.

Ehkä tässä on kuustosuus, kudelmassa suomalaista, itsensä nostavaa tarinaa, maailmaasyleilevää Härmän Bono -tyyppistä toimintaa ja syvällisen kiintiöpyhimyksen roolista kipuilua.

Siteerataan vaikka toista suurta savolaista viihdetaiteilijaa, Esa Pakarista ja hänen Severi Suhos -hahmoaan:

– Kyllä se on sitten vaikeeta olla ihmisille mieliks!