Syksyllä televisiossa nähtävällä uudella Vain elämää -kaudella on mukana yksi jyväskyläläisartisti sekä yksi keskisuomalaislähtöinen artisti. Ohjelmassa nähdään nimittäin jyväskyläläinen Yona eli Johanna Rasmus sekä Pihtiputaalta kotoisin oleva Pete Parkkonen.
Muut Hirvensalmelle Satulinnaan suuntaavat ovat Erika Vikman, Mikko Alatalo, Redrama, Pete Parkkonen, Meiju Suvas, Jyrki 69 sekä Tommi Läntinen.
Kyseessä on ohjelman 13. tuotantokausi. Artistit matkustavat kuvauksiin tänään tiistaina.
– Olimme lähdössä bändin kanssa keikalle, kun sain sähköpostin, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi ohjelmaan. Meinasin pudottaa puhelimen kädestäni, ja kiljuin täysillä. Menin aivan lukkoon, ja kerroin pojille, etten pysty roudaamaan kamoja. Sitten minun oli kerrottava heille, mistä oli kyse, Yona kertoo tiedotteessa tunnelmistaan.
– Äidilleni sanoin puhelimessa, että minulla on isoja uutisia. Hän taisi luulla, että olen raskaana.
Pitkänlinjan laulaja ja lauluntekijä Yona on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja vieraillut lukuisten artistien levyillä. Hän leikittelee eri genreillä aina tangosta jazziin ja hiphopista poppiin luoden ajatonta taidepoppia.
Vuonna 2010 Yona palkittiin Emma Gaalassa Vuoden tulokkaana debyyttialbumillaan Pilvet liikkuu, minä en.
Tapiola Sinfoniettan kanssa tehty albumi Uni johon herään voitti Kriitikoiden valinta -Emman sekä Teosto-palkinnon vuonna 2022. Artisti on parhaillaan ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi.
Pete Parkkosen ura alkoi Idols-laulukilpailusta lähes 15 vuotta sitten, ja sen jälkeen hän on julkaissut neljä studioalbumia. Viimeisimmältä, platinarajan ylittäneeltä PETE-albumilta löytyvät hitit Mitä mä teen (feat. JVG), Ei nyt, Myyty ja Kohta sataa.
Parkkonen valmistelee viidettä studioalbumiaan, jonka ensimmäinen single Voimaa ja valoa on striimannut kultaa.
– Kun minut pyydettiin mukaan, tuli sellainen olo, että nyt se tapahtuu! Olin suunnitellut ja miettinyt sitä. Tuli olo, että jes, nyt pääsen eteenpäin etapillani, Parkkonen kertoo päätymisestään Vain elämää -ohjelmaan.
Tunteikkaalla musiikkileirillä Hirvensalmella artistit tutustuvat toisiinsa musiikin avulla ja esittävät omat persoonalliset versionsa toistensa kappaleista.
Suomalaisten rakastama ohjelma täyttää syksyllä pyöreitä, sillä Vain elämää alkoi kymmenen vuotta sitten.