Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskyläläiseen ruokakauppaan ilmestyi tupsukorvainen vieras – "Pikkaisen olivat saaneet ottaa juoksuaskelia"

Keski-Suomen pelastuslaitos sai perjantaina iltapäivällä kello 16.53 hälytyksen Säynätsalon Saleen ruokakaupan sisälle oravan eksyttyä sinne.

Kaupan henkilökunta oli soittanut asiasta hätäkeskukseen.

Pelastuslaitos kävi pyydystämässä kurren pois haavilla ja vapautti sen vahingoittumattomana luontoon pienen matkan päästä.

– Orava on jatkanut tyytäväisenä sitten matkaansa, kertoi Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Samuli Norvapalo.

Mainittavia tuhoja orava ei ollut ehtinyt aiheuttamaan. Norvapalon käsityksen mukaan eläin oli liikkunut myymälän puolella.

– Siellä se oli vähän juoksennellut, että pikkaisen olivat pelastajatkin saaneet ottaa juoksuaskelia, Norvapalo kuvasi.

Kokonaisuudessaan operaatio kesti kymmenisen minuuttia kaupan ollessa auki.