Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisin mukaan viikonloppu on sujunut Keski-Suomessa rauhallisesti – Jyväskylän Rap City -festari ei näkynyt tehtävämäärissä

Sisä-Suomen poliisin mukaan viikonloppu on sujunut Keski-Suomessa verrattain rauhallisissa merkeissä. Rikosylikomisario Sami Salon mukaan myös tutkinnan puolella on ollut hiljaista.

– Tämä viikonloppu on ehkä ollut jopa tavallista rauhallisempi, vaikka lauantaina vietettiinkin Lutakossa Rap City Jyväskylä -festareita, hän toteaa.

Poliisin tilannekeskus arvioi, että Keski-Suomessa tehtäviä oli lauantain ja sunnuntain välisenä aikana noin parin sadan pintaan. Tehtävät olivat normaalille viikonlopulle tyypillisiä häiriökäyttäytymis- ja liikennerikkomustehtäviä. Poliisin säilöön päätyi Keski-Suomessa seitsemän päihtynyttä häiriökäyttäytyjää.

Sunnuntai-illasta odotetaan tehtävien saralla vilkkaampaa, jos Suomi juhlii jääkiekon MM-kultaa. Pirkanmaalla oli jo lauantaina Keski-Suomea vilkkaampaa ja hälytystehtäviä kertyi kaikkiaan 358 kappaletta. Pirkanmaalla poliisin säilöön päätyi lauantaina 19 päihtynyttä häiriökäyttäytyjää.

Puolestaan perjantai- ja lauantaiaamun välisenä aikana Keski-Suomessa oli 165 hälytystehtävää. Sisä-Suomen poliisilaitokseen kuuluvalla Pirkanmaalla tehtäviä oli 275. Tuona aikana päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi oli kiinniotettuna Pirkanmaalla kuusi henkilöä ja Keski-Suomessa kahdeksan.