Meidän juttu: Loppukevään riemua Koskifestareilla

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Vaajakosken yhtenäiskoulun viereisen urheilukentän katsomo oli täynnä vaajakoskelaisia lapsia ja nuoria. Koulun omien Koskifestareiden oli määrä alkaa. Tunnelma oli iloinen ja odottava.

Ohjelmassa oli ensin koulun oma Talent-kilpailu ja maskottien esittely, joita oli saapunut muun muassa kauppakeskus Sepästä ja Pandan tehtaanmyymälästä. Myöhemmin lavalle asteli suomirokkia laulavat ja soittavat Jussi ja Aaro. Tunnelma kohosi entisestään, kun viimeisenä lavan ottivat haltuun DJ Joona Liimatainen ja hänen kaverinsa Santeri.

Discomusiikki ja remix-versiot tutuista hiteistä villitsi yleisön tanssimaan.

Tapahtuman suunnittelu alkoi jo aikaisin tammikuussa. Festareiden järjestämiseen koulu sai avustusrahaa nuorisovaltuustolta. Suunnittelut sujuivat hyvin, ja yhteistyö toimi järjestäjien välillä. Koko koulun yhteinen, kesäinen piristys oli tervetullut kahden koronavuoden jälkeen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut