Meidän juttu: Yhdenvertaisen kaveritoiminnan julistetalkoot

Koronatauko on ohi! Yhdenvertainen kaveritoiminta järjestää jälleen livekaveritoimintaa Jyväskylässä. Vapaaehtoistoiminnan kautta voi ryhtyä kaveriksi uudelle ihmiselle – nyt taas myös ihan kasvotusten.

Halusimme levittää tätä tietoa jyväskyläläisille, joten siksi järjestimme julistetalkoot! Näissä hyvän mielen talkoissa jaoimme yhdessä julisteita Jyväskylän keskustan vapaille ilmoitustauluille. Talkoot olivat osa vaparitoimintaamme, eli pop up -vapaaehtoistoimintaa.

Ohjelmassa oli rentoa yhdessäoloa. Aurinkoisessa säässä kävelty reittimme päättyi satamaan, jossa söimme tietenkin maistuvat talkoojäätelöt.

Yhdenvertaista kaveritoimintaa järjestää Kehitysvammaisten Tukiliitto. Kaveriksi voi ryhtyä myös diginä.

Mainos: Nordea

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut