Muistokirjoitus | Heikki Marttila oli Keskisuomalaisen toimituksen vastuunkantaja

Eilen, sydänkesän lauantaina, saatettiin Saarijärvellä iäisyysmatkalle tunnettu keskisuomalainen sanomalehtimies Heikki Marttila.

Heikki Marttila syntyi Saarijärvellä 7.3.1940 ja hän menehtyi kotonaan Lannevedellä sunnuntaina 12.6.2022.

Heikin lapsuus- ja kouluvuodet Esa ja Jenni Marttilan rakentamassa kodissa Lanneveden vireässä kylässä olivat sodasta ja sodanjälkeisestä aineellisesta niukkuudesta huolimatta onnellista kasvun aikaa. Vanhempien valistuneisuudesta kertoo paljon se, että perheen molemmat lapset Heikki ja Liisa (myöh. Kettunen) siirtyivät neljän kansakouluvuoden jälkeen Saarijärven yhteiskouluun. Se oli tuohon aikaan poikkeuksellista Lannevedellä ja yleensäkin maaseutukylissä.

Heikki kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1959, suoritti asevelvollisuuden ja aloitti tiedotusopin opinnot Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa Tampereella. Hän oli kesätoimittajana tutussa sanomalehdessä, Keskisuomalaisessa, kolmena kesänä 1960-luvun alussa.

Vuoteen 1963 sisältyi Heikki Marttilan elämässä surua ja onnea. Isä, asutusneuvoja Esa Marttila kuoli 52-vuotiaana. Samana vuonna Heikki avioitui lukioluokkien koulutoverinsa Vuokon (o. s. Pohjola) kanssa. Perheeseen syntyi neljä lasta: Salla, Sarianna, Sani ja Terho. Heikin lapsuudenkodista tuli perheen koti. Perheeseen kuului myös Heikin äiti, Jenni Marttila (k. 2014). Lapset muistavat elämän arjen ja juhlan kolmen sukupolven kodissa valoisana ja turvallisena.

Vastuu perheestä ja lapsuudenkodista merkitsivät sitä, että Heikki keskeytti opintonsa. Vuonna 1964 hän aloitti vakinaisena toimittajana Keskisuomalaisessa. Hän oli vuodesta 1966 toimitussihteeri ja vuonna 1972 Keskisuomalaisen hallitus nimitti hänet uutispäälliköksi vastuualueena aluetoimitukset.

Hänen elämäntyönsä Keskisuomalaisessa oli suurempi kuin hänen tehtäviensä summa.

Heikki Marttila ymmärsi syvällisesti sanomalehden maakunnallisuuden merkityksen. Hänelle Keski-Suomi oli muutakin kuin Jyväskylä. Hän tunsi maakunnan pitäjät ja kylät.

Lehden maakunnallisuus oli hänen peruslähtökohtansa johtaessaan ja tukiessaan aluetoimittajien työtä. Hän oli esimiehenä vaativa, mutta aina alaistensa tukija, kuuntelija ja ymmärtäjä. Hän oli pidetty ja arvostettu esimies.

Uutispäällikön ja vuodesta 1996 toimituspäällikön vastuu ja tehtävät, toimituksen arjen suurista pienistä asioista huolehtiminen vei paljon aikaa, mutta sen ohella Marttila oli ahkera kirjoittaja. Hänen pakinansa Totta ja leikkiä -vinjetin alla olivat tiivistä vuoropuhelua lukijoiden kanssa, ja niissä oli aina elämää ymmärtävä inhimillinen, usein huumorilla höystetty perusvire.

Marttila arvosti Keskisuomalaisen perinteitä, mutta samalla hän ymmärsi uudistumisen välttämättömyyden. ”Sanomalehti ei saa olla kuin seisova vesi, vaan on muututtava ajan mukana”, hän korosti. Ehkä tässä on yksi taustatekijä sille, että hän edusti Keskisuomalaisen toimitusta tietokoneiden käytön suunnittelua ja hankintaa varten 1970-luvun lopulla perustetussa viiden maakuntalehden yhteistyöryhmässä.

Marttila oli tehtäviinsä lujasti sitoutunut uupumaton vastuunkantaja ja siksi hänen elämäntyönsä Keskisuomalaisessa oli suurempi kuin hänen tehtäviensä summa. Vuonna 2002 hän sai Keski-Suomen kulttuurirahaston Journalistien ensimmäisen elämäntyöpalkinnon.

Mutta jokaiselle tulee luopumisen aika. Marttila siirtyi eläkkeelle 62-vuotiaana toukokuussa 2002. Se oli suuri muutos toimituksessa ja luonnollisesti ennen muuta Heikki Marttilan elämässä. Ero työstä ja työyhteisöstä ei ollut hänelle helppoa, vaikka hän kirjoitti viimeisessä pakinassaan, ettei ”lehtitalo tästä syystä romahda”.

Marttila sopeutui uuteen vaiheeseen elämässä. Nyt oli aikaa lukemiselle ja muille harrastuksille. Oli aikaa seurata kotiseudun ja Lanneveden nykypäivää ja pohtia tulevaisuuden näkymiä. Mobilistinakin tunnettu sanomalehtimies perehtyi eläkevuosinaan – mikäli mahdollista – entistäkin perusteellisemmin sekä vanhojen että uusien autojen hienouksiin.

Mutta kaikkein tärkeintä hänelle olivat rakkaat läheiset.

Se oli yksi viimeisistä puhelinkeskusteluistamme, kun hän kertoi, miten he olivat Vuokon kanssa onnellisia siitä, että lapset ovat löytäneet paikkansa tässä maailmassa. Hän kertoi myös aidosti kiinnostuneena ja innostuneena lastenlasten opinnoista ja harrastuksista.

Miten kaikki onkaan mennyt näin hyvin, hän kysyi odottamatta vastausta.

Ehkä yksi vastaus on Heikki Marttilan ihmisten yksilöllisyyttä ymmärtävä ja arvostava sekä lähimmäisiin sydämellisesti suhtautuva elämänasenne.

Kirjoittaja on Heikki Marttilan ystävä ja työtoveri.

Mainos: Nordea

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut