Eeva Hiltunen muistaa hyvin, miltä tuntui asettua asumaan uutuuttaan hohtavaan kivilinnaan reilut kolmekymmentä vuotta sitten.
– Kaikki oli puhdasta, tuoksuvaa, ihanaa. Ja selkeää, kun sisällä ei ollut vielä paljon mitään, hän sanoo.
– Ateljeessakin pystyi tanssimaan, puoliso Pekka Hiltunen lisää vierellä.
Olemme Kangasniemellä Jyväskyläntien varrella sijaitsevassa korkeassa kivirakennuksessa, Pekka Hiltusen Taidelinnassa ja Hiltusten entisessä kodissa.
Suomessa ei ole tapana rakentaa linnoja, eikä se kenties ollut viereisessä pappilarakennuksessa asuneiden Hiltustenkaan alkuperäinen tarkoitus. Sen sijaan taiteilijan ateljeeta kaavailtiin ensin tien toisella puolella sijainneeseen navettaan.
Pekka Hiltunen kertoo, että navettaa tarjosi sen omistaja, kun hän kuuli taiteilijan tarvitsevan työtilan.
– Meidän piti tehdä kaupat, mutta hän sanoi, että ei vielä. Sitten naapurit kertoivat, että navetan isännällä menee aina kymmenen vuotta kauppojen tekoon.
Navetta-ateljeen sijaan syntyi viidensadan neliömetrin kokoinen ja kaksikymmentäkolme metriä korkea kivilinna.
– Enkä ymmärrä, miksi sitä ateljeeta edes tarvittiin, koska pappilassakin oli yhdeksän huonetta, Eeva Hiltunen lisää tarinaan.
Taidelinnan tarinaa sävyttävätkin kaskut sen syntyhetkistä lähtien.
Talon piirtänyt savolaisarkkitehti oli Hiltusten mukaan piirtänyt rakennuksen mitat senttien sijaan tuumissa niin, että parinsadan neliömetrin kokoinen talo valmistui viisisataaneliöisenä. Arkkitehti oli myös ilotellut suunnitelmiensa kanssa vapaasti, sillä hän ei uskonut, että rakennukselle myönnettäisiin koskaan rakennuslupaa.
– Arkkitehti tuli avajaisiin ja sanoi, että hänen oli helppo piirtää, sillä hän ei uskonut, että rakennus koskaan valmistuisi. Siinähän se ketunhäntä olikin, Pekka Hiltunen kertoo.
Mutta talo valmistui, siinä kasvatettiin perhe, taiteiltiin ja elettiin ylä- ja alamäkiä vuosikymmenten ajan.
Ei taiteilija koskaan eläkkeelle jää.
Pekka Hiltunen
Alakerrassa lattiaa peittää paikoin Pohjois-Norjan Altai-vuorilta tuodut liuskekivet, komeita kiviseiniä koristavat linnan isännän taideteokset ja kaari-ikkunat syvennyksissään tuovat ripauksen keskieurooppalaista maalaisidylliä kokonaisuuteen. Ikkunoiden takana puutarha elää villinä omaa elämäänsä.
Lisänsä kivilinnan omintakeiseen tyyliin tuo keskelle alakertaa rakennettu uima-allas, jota reunustavat erilaiset huoneet ateljeesta keittiöön ja saunaan.
Nyt altaassa ei kuitenkaan ole vettä vaan pieni taidegalleria.
– Ennen vuoden 1991 avajaisia tanssimme uima-altaan vinolla lattialla, kun siinä ei ollut vielä vettä. Siinä ei tarvinnut ottaa aineita etukumaraa varten, Pekka Hiltunen muistelee.
– Juuri meinasin sanoa, että ei ihan selvin päin taidettu olla, vaimo tuumii.
Tanssin ja taiteenteon lisäksi kivilinnan historiaan on kuulunut myös karikkoisia aikoja. Laman ja devalvaation jälkimainingeissa Hiltuset joutuivat luopumaan pappilastaan vuonna 2000, ja kävijämäärät Taidelinnan taide- ja antiikkiaarteiden äärellä ovat vaihdelleet.
– Se on ollut taiteilijan kivikkoinen ja ohdakkeinen tie, kantoja on ollut kaskessa devalvaatiosta kaiken maailman juttuihin, Pekka Hiltunen sanoo.
– Mutta lopulta tuli ikä vastaan, niin hänenkin on nyt pakko luopua linnasta, Eeva Hiltunen lisää.
– Niin, ikä ja koronat, taiteilija itse tarkentaa.
Myös pariskunnan tapaamiseen liittyy oma tarinansa.
– Olemme oopperalaulajien entisiä puolisoita, Eeva Hiltunen aloittaa.
– Heillä oli sutinaa kulisseissa ja me jäimme yksin, joten olemme nyt tässä, tehneet oman taipaleemme, mies jatkaa.
Koko kivilinna tuntuu olevan tarinoita tulvillaan.
Seininä toimivat jykevät kivet ovat peräisin Kangasniemellä sijainneista navetoista ja talon isäntä on ne itse muurannut. Pihamaan saunassa on kylvetty joulusaunat, ja nyt kasveista rehottavalla tenniskentällä pelattu useat ”Wimbledonit”.
Milloin kylässä on käynyt unkarilaisia laulunopettajia, milloin kotimaisia iskelmätähtiä. Väliin seiniltä on ostettu Hiltusen taideteoksia Lontooseen ja ilmoittipa Martti Ahtisaarikin, tultuaan valituksi presidentiksi, vievänsä Hiltusen teoksen Mäntyniemeen.
Elo linnassa ei kuitenkaan ole ollut vain ruusuilla tanssimista.
Koko vierailumme aikana kylässä ei ole käynyt ainuttakaan asiakasta.
– Tältä tämä heinäkuun vilkkain aika näyttää. Viime kesänä vielä keskimäärin kaksikymmentä henkilöä tässä kävi päivässä, kun olimme kolme viikkoa auki, Pekka Hiltunen kertoo.
1990-luvulla ja 2000-luvun alussa vierailijoita riitti ympäri Suomen ja ulkomailta. Sittemmin matkailijavirrat ovat ehtyneet.
Moitteita paikallisten nähtävyyksien markkinoinnin puutteesta saavat osakseen niin kunta kuin paikallismediatkin.
– Savonlinnan opas sanoi kerran, että jos Taidelinna olisi Savonlinnan alueella, tämä olisi päänähtävyyksiä, Pekka Hiltunen kertoo.
Hiltuset muuttivat Mikkeliin vuonna 2012, ja ovat asuneet tyytyväisinä tavallisessa vuokra-asunnossaan. Eeva Hiltunen nauttii elämästä Mikkelissä ja Pekka Hiltunen jatkaa taiteen tekemistä vuokra-asuntoa vastapäätä sijaitsevassa kellariateljeessaan.
– Täällä tulee kerättyä luonnossa kesällä energiaa, ja paras työaikani on syksystä kevääseen. Nykyisin en tee täällä paljon mitään muuta kuin yritän vain pitää paikkaa kunnossa, Hiltunen kertoo Taidelinnansa parvekkeella.
Mutta aviomiehen yrityksistä huolimatta Eeva Hiltunen näkee kivilinnassa koko ajan järjesteltävää. Se onkin osasyy siihen, miksi Hiltuset haluavat myydä paitsi rakennuksen, myös kaiken, mitä sen sisältä löytyy.
– Näen liian paljon tehtävää, mitä en enää jaksa. Eikä hänkään jaksa, tämä on kuin poikamiesboksi. Minä täytän 80, ja hän 81, niin olisi aika jäädä eläkkeelle.
– Ei taiteilija koskaan eläkkeelle jää, mutta voisihan sitä tällaisista linnan kahleista kadota, Pekka Hiltunen arvelee.
1991
Taidelinnan avajaisia vietettiin 90-luvun alussa.