Podcast: | Jos pöljä päivä osuu aivan kohdalleen, Elmo Lakka taistelee EM-kisoissa jopa mitalista – kuuntele koko haastattelu

Kalevan kisoissa jo kahdeksannen Suomen mestaruutensa voittanut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden pika-aituri Elmo Lakka on yksi Suomen lähes 70-henkisen EM-kisajoukkueen urheilijoista. Saksan EM-kisat on ollut alusta saakka Lakan päätavoite tällä kaudella.

Perjantaina kisareissulle suuntaava Lakka piipahti tiistaina 9.8.2022 Radio Keskisuomalaisen aamulähetyksessä Henri Bergin haastattelussa. MM-kisojen, Kalevan Kisojen ja tulevien EM-kisojen lisäksi keskustelua käytiin aitajuoksun herkkyydestä ja äärirajoilla kansainvälisissä kisoissa kilpailemisesta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut