Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Jyskän Korpelan lastenlapset kokoontuivat serkkufestareille

Jyskässä asuneiden, edesmenneiden Emil (k. 1975) ja Rauha (k. 1959) Korpelan lastenlapset kokoontuivat 23.7. serkkufestareille Marja-Leena Korpelan mökille Luhankaan.

Yhteensä 22:sta serkuksesta paikalla oli 12 serkkua, osa puolisoineen ja joku lapsineen ja lapsenlapsineen. Serkuksia tuli tapaamiseen ympäri Suomea; Helsingistä, Kuopiosta, Mikkelistä, Tampereelta, suurin osa kuitenkin Jyväskylästä.

Musiikkia näillä festareilla ei valitettavasti kuultu, sen sijaan tapahtuman täytti iloinen puheensorina, kun serkukset tapasivat pitkästä aikaa. Useimmat eivät olleet tavanneet sitten lapsuus/nuoruusvuosien, joten edellisestä tapaamisesta oli kulunut jopa yli 50 vuotta. Uusi tapaaminen päätettiin järjestää ensi vuonna Päijänne-risteilyn merkeissä, johon toivotaan myös suuren pikkuserkkujoukon osallistuvan.