Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Arvio | Akseli Heikkilä kirjoittaa pohjoisen kylän outouksista omaäänisesti

Kieli on toisen romaaninsa kirjoittaneen Akseli Heikkilän vahvuus ja taidon ydinalue.

Kirjat

Akseli Heikkilä

Hiljainen vieras

WSOY 2022, 345 s.

Ei tunnu kovin uskottavalta, mutta tarina toimii.

Akseli Heikkilän vuonna 2019 ilmestynyt esikoisteos Veteen syntyneet oli vahva näyttö tekijänsä taidoista. Uusi tekijä kauhukirjallisuuden saralle – vai haluaako Heikkilän tyyliä ehkä kuvata maagiseksi realismiksi – oli tervetullut.

Vahvaa osaamista hän osoittaa myös toisessa kirjassaan Hiljainen vieras.

Lähtöasetelmat kirjoissa on samankaltaiset. Nuorehkon naisen kotiinpaluu pieneen pohjoiseen kylään, traumoja ja salaisuuksia menneisyydessä, varsin kompleksiset suhteet vanhempiin. Outo kylä outoine asukkaineen ja tapahtumineen. Tällaisia asetelmia ovat kirjat itse asiassa pullollaan, mutta Heikkilän tapauksessa se ei vaivaa, koska hän saa siitä jotain tuoretta irti.

Kyse on lapsista. Päähenkilö Oonan lapsuudenkoti, vanha iso talo nimeltä Korpikumpu, tuntuu vievän lapsia, tappavan niitä. Oonan pikkuveli on parisenkymmentä vuotta aiemmin kuollut onnettomuudessa, kuten moni muukin lapsi kylässä. Ikään kuin talo hakisi jotain hyvitystä.

Ei tunnu kovin uskottavalta, mutta tarina toimii. Ja hyytävästi, koukuttavasti toimiikin. Kun Oona tulee täysin odottamatta ja suorastaan ihmeen kaupalla raskaaksi ja mystinen Elisabeth kertoo, ettei lapsi ole Oonan, tarina saa paljon lisää kierroksia ja outoutta.

Kieli on Heikkilän ehdoton vahvuus ja taidon ydinalue. Se on samaan aikaan fyysistä, eteenpäin vievää ja tekstillisesti kunnianhimoista. Kirjaa on äärimmäisen miellyttävä lukea, tarina ja kieli tukevat oleellisella tavalla toisiaan ja tapahtumat vain liukuvat eteenpäin. Heikkilä käyttää jonkin verran vertauskuvia, jotka tuovat tekstiin juuri fyysisen ja kehollisen tason. Tekstissä on kaikkea juuri sopivasti, ei oikeastaan mitään liikaa tai liian vähän.

Haluaako Heikkilä kirjallaan teemoittaa äitiyttä, lapsen saamista, perheeksi tulemista ja perheenä olemista? Oman menneisyyden ja lapsuuden perheen kanssa toimeen tuleminen, historian kanssa eläminen ja välienselvittely itsensä kanssa ovat Heikkilän kirjan teemoja. Sinänsä ne eivät ole harvinaisimpia, mutta Heikkilän tapa käsitellä niitä on omaääninen ja virkistävä.