Suon villi laulu on marskimaalla asuvan itsenäisen ja ulkopuolisen neitoerakon kasvutarina.
Elokuvat
Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing)
Äitinsä, sisartensa ja lopulta myös alkoholisti-isänsä hylkäämä kuusivuotias tyttönen Kya jää asuttamaan Pohjois-Carolinan rämeen laitamilla sijaitsevaa perheen taloa. Omavarainen ja omapäinen rämelikka kasvaa neidoksi ja saa vuosien aikana läheisen kaupungin asukkaiden silmissä oudon maineen, jota tahalliset väärinymmärrykset värittävät. Sitten tapahtuu murha, ja yhteisö löytää syylliseksi sen, joka ei joukkoon kuulu ja jota ei joukkoon ole hyväksytty – Kyan.
Delia Owensin megasuosittu romaani Suon villi laulu (julkaistu suomeksi 2020) sisältää melkein kaikkea melkein kaikille. Vuosiin 1952–1969 ajoittuvassa teoksessa on traumaattista kasvutarinaa, murhamysteeriota, oikeussalidraamaa, romantiikka ja luontokuvausta. Kun tyylilajikin on hyvin melodramaattinen, niin herää epäilys siitä, josko elokuvakin kääntyy silkaksi nyyhkyksi ja laskelmoiduksi viihteeksi.
Näin osittain käy, mutta silti kyseessä on myös monin tavoin kirpeän kaunis tarina, jossa ihmisyys ja pienemmistä huolenpito nousevat hienosti esille. Toki kerronta on suunnattu suurille amerikkalaisille yleisöille ja siksi alkuperäisen kirjan tarinan monet särmät ja arkisuus muuttuvat valkokankaalla siveäksi ja ylikoreaksi – varsinkin Kyan olemuksen ja elinympäristön kuvauksen suhteen.
Romanttisten juonteiden eli kahden nuoren miehen ihastuminen rämelikkaan nousee hieman liian suureen rooliin elokuvan kokonaisuudessa. Marskimaan eli suoluonnon kuvaamiselle sekä Kyan luontokokemuksille olisi voinut suoda enemmän sijaa ja tilaa. Ja hahmona Kyassa olisi voinut olla vieläkin enemmän tuittupäätä ja villiyttä. Lisäksi monet roolihahmoista ovat hyvin stereotyyppisiä niin hyvyydessään kuin ilkeydessäänkin.
Sekä kirjan että elokuvan yksi pääteema on se, kuinka suurella osalla meistä on hillitön halu kaikkinaisen villiyden kesyttämiseen ja lajitovereiden lattapäistämiseen tylsiksi normieläjiksi. Draama kuvaa tarkasti myös kykyämme läheistemme kiusaamiseen sekä ulossulkemiseen.
Daisy Edgar-Jones näyttelee Kyaa intensiivisesti ja luonnonlapsimaisesti – kuten asiaan kuuluu. Pienieleisyydellä ja tarkkaavaisuudella hän rakentaa roolihahmostaan naturellin ja omaperäisen. Konkarinäyttelijä David Strathairn on loistava valinta asianajaja Tom Miltonin näyttelijäksi. Strathairn tuo tarinaan lähimmäisenrakkautta ja yhteisvastuuta vaikuttavalla tavalla.
Elokuvan loppuratkaisu jakaa takuuvarmasti katsojien mielipiteet. Onko lopussa pakko paljastaa salaisuuksista suurin vai olisiko elokuvan draamankaaren voinut sittenkin päättää Kyan äidin korkokenkiin?
Ohjaus Olivia Newman. Rooleissa: Daisy Edgar-Jones, David Strathairn, Taylor John Smith, Harris Dickinson, Michael Hyatt ja Sterling Macer, Jr.