Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Viinikaisen suvun serkut tapasivat Rajalassa

Vuodesta 2012 alkaen olemme kokoontuneet serkkuporukalla kerran vuodessa tapaamaan toisiamme ja vaihtamaan kuulumisia. Tällä kertaa tapaaminen oli Rajalassa, äitiemme syntymäkodissa. Koolla oli yhdeksän serkusta ja muutama kumppani. Airi oli keittänyt maukkaan kuhakeiton, kalat Kynsivedestä.

Ilkka lämmitti savusaunan, löylyt olivat hyvät, eikä vuotanut vesi silmistä. Sirpa oli tehnyt kaksikin erilaista täytekakkua tietäen, että kaikki meille maistuu. Ja hyvin maistuikin.

Kuvassa olemme ruokailun jälkeen vatsat pinkeinä Rajalan aitan edessä. Meistä varmaan jokainen on nukkunut tuossa aitassa tai aitan vintillä, kun olemme olleet mummolassa ja tädin perheen luona ”lomalla” eli heidän ilona ja/tai riesana.

Aivan kaikki eivät päässeet paikalle, koska muun muassa korona oli tehnyt positiivisen osuman yhteen ja viilettänyt liian läheltä toista. Toivotaan, että vuoden päästä kaikki pääsevät osallistumaan.