Sen piti olla ihan tavallinen iltapissatuslenkki kolmen kuukauden ikäisen koiranpennun kanssa. Ulkoilutushetkestä tulikin rääkkyläläisille Tinja, 33, ja Tommi Lehtoselle, 33, sellainen, jonka he muistavat varmasti ikuisesti.
– Minä ja mieheni olimme koiramme kanssa iltakävelyllä kotimme lähistöllä. Taisi olla joskus kymmenen maissa illalla. Miehelläni oli mukanaan taskulamppu, kun täällä maalla ei ole katuvaloja. Yhtäkkiä mieheni sanoi, että ihan kuin pellon reunassa liikkuisi joku, Tinja Lehtonen muistelee parin viikon takaista tapahtumaa.
Kun Tommi Lehtonen osoitti taskulampullaan pellolle päin, valokiilassa hehkui neljä silmää.
– Siellä oli kaksi sutta, ja ne katsoivat meihin päin, Tinja Lehtonen sanoo.
Pariskunta päätti kääntyä takaisin kotiinpäin.
– Sudetpa lähtivätkin seuraamaan meitä. Aloimme karjua, jotta ne olisivat säikähtäneet.
Huudot eivät tuottaneet toivottua tulosta, vaan sudet lähtivät hiljalleen jolkottelemaan Lehtosia kohti rinta rinnan. Lähimmillään sudet olivat parinkymmenen metrin päässä.
– Siinä vaiheessa minä aloin jo huutaa apua, sillä luulin, että ne hyökkäävät kimppuumme. Meillä ei ollut edes puhelimia mukanamme. Nappasin koiranpentumme syliini, ja mieheni sanoi, että ala jo mennä kotiin. Mieheni jatkoi karjumista ja tuli perässäni.
Päivälläkin katselen ympärilleni ja säikähdän kaiken maailman risahduksia.
Tinja Lehtonen
Muutaman sadan metrin päässä Lehtosten kotipihaa sudet katosivat näkyvistä. Pariskunta pääsi koiransa kanssa turvallisesti kotinsa suojiin.
– Mieheni ei pelännyt niinkään, mutta minusta kohtaaminen oli aivan järkyttävä. Koin tilanteen hyvin uhkaavaksi. Pentukin oli sokissa tapahtuneen jälkeen.
Parin päivän päästä tapahtuneesta paikan päällä kävi Hukkatiimi. Se on vapaaehtoisista koostuva ryhmä, jonka koirat ilmaisevat suden hajun ohjaajalle.
– Viisi koiraa merkkasi pellon, josta sudet lähtivät meitä seuraamaan. Koirat myös kävivät pihassamme ja merkkasivat metsänlaidan, joka on vain muutamia metrejä oveltamme. Olisivatkohan seuranneet meitä metsästä ihan pihaan saakka, Rääkkylän Sintsissä asuva Tinja Lehtonen mainitsee.
Tinja Lehtonen ei uskonut kohtaavansa susia toistamiseen, mutta toisin kuitenkin kävi.
– Toinen kohtaaminen tapahtui vajaa viikkoa myöhemmin. Silloin liikkeellä oli yksi susi. Nähtyään meidät se poistui pellolta metsän suojiin. En tiedä, oliko se jompikumpi niistä seuraajasusista.
Ilomantsilaislähtöinen Lehtonen tiedostaa, että susia asustaa ja kulkee vähän joka puolella Pohjois-Karjalaa. Ne ovat osa Suomen luontoa.
– Tiesin kyllä, että niitä liikkuu täälläkin päin, sillä olen usein kuullut niiden ulvontaa öisin. Ne saavat olla ja elää, kunhan vain pysyvät poissa pihapiireistä.
– En vihaa susia. Itse asiassa ne ovat mielestäni äärimmäisen kauniita eläimiä, eikä kantani susista ole muuttunut kohtaamisen jälkeenkään. Mutta tapahtuma järkytti minua kovin, sillä olen aina luullut, että susi on arka ja väistää ihmistä, eikä lähde seuraamaan. En ajatellutkaan, että sutta pitäisi pelätä.
Hukkatiimiläisiltä Lehtonen kuuli, että susien seuraaminen saattoi johtua niiden uteliaisuudesta.
– Tai sitten ne ehkä tunsivat olonsa rohkeiksi, kun liikkuivat kahdestaan.
Tapahtuneesta Lehtonen informoi lähinaapureitaan, sillä monilla heistä on lemmikkejä sekä tuotantoeläimiä, jotka keväästä syksyyn asustelevat ulkosalla.
– Vaikka susia ei välttämättä näy, niiden varalta kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Voisi myös miettiä, jättääkö koiran yksin pihalle valvomatta edes vähäksi aikaa. Minäkin tein niin aiemmin, mutta en varmasti enää koskaan.
Tinja Lehtonen on käsitellyt tapahtunutta, mutta silti susikohtaaminen jätti jälkeensä kammon, jolle hän ei voi mitään.
– Päivälläkin katselen ympärilleni ja säikähdän kaiken maailman risahduksia. Koirani Karman kanssa käyn lenkillä vain valoisan aikaan ja hämärässä pyydän aina mieheni mukaan.