Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Sienitien Syysmarkkinoilla riitti musiikkia ja iloisia ihmisiä

Keltinmäen Sienitiellä oli vilinää syyskuun 10. päivä lauantaina, kun Keltinmäen ja Myllyjärven asukkaat ry järjesti perinteiset Sienitien Syysmarkkinat. Se toteutui yhteistyössä muiden osallistujien ja vapaaehtoisten kanssa.

Kylätalo Keitaan pihalla oli grilli kuumana ja asukasyhdistyksen puheenjohtaja Mervi grillasi kävijöille makkaroita. Pihalla vaihdeltiin kuulumisia ja pihakirpputorin pöytien tarjontaa tutkittiin mielenkiinnolla.

Kylätalon sisältä raikui iloinen musiikki, kun Tummat Sävelet -yhtye esiintyi markkinaväelle. Monikko ry:n Kalina-esiintymisryhmä nosti lisää tunnelmaa laulamalla ja soittamalla erilaisilla kauhoilla ja lusikoilla.

Musiikkia riitti koko markkinoiden ajan, sillä loppupäivän tunnelmasta vastasi kaikille tarjolla ollut karaoke.

Markkinoilla jännitettiin arpajaisia, johon Sale Keltinmäki oli lahjoittanut kaksi kassillista tuotepalkintoja. Lisäksi muutamat onnelliset saivat lohdutukseksi pienempiä palkintoja.