Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Naakka jäi siivestään nalkkiin Korpilahdella – pelastuslaitos pelasti

Naakka juuttui siiven rustorakenteista kiinni ohueen puunoksaan 10–15 metrin korkeudessa Korpilahden Päivävarjontiellä Jyväskylässä viiden maissa perjantaina iltapäivällä. Pelastuslaitokselta tultiin hätiin, ja pelastaja kiipesi ensin jatkotikkaita ja lopulta puunrunkoa pitkin pelastushommiin. Naakka saatiin pinteestä ja se jatkoi vahingoittumattomana matkaa.

Päivystävän palomestarin mukaan tikasautolla pelastushommiin ei päästy, sillä puu naakkoineen oli auton kannalta hankalassa paikassa metsänreunassa.

Nalkkiin jäänyt naakka huomattiin läheisiltä rakenteilla olevista taloista.