Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Podcast | Suurituloiset varastavat veropäivän huomion – tosiasiassa suomalaiset ovat Pohjolan köyhin kansa

Suomalaisten varallisuus on jäänyt 2000-luvulla pahasti jälkeen muista Pohjoismaista. Suomalaisilla on nykyisin huomattavasti vähemmän nettovarallisuutta kuin ruotsalaisilla, norjalaisilla ja tanskalaisilla. Mielikuva suomalaisten vauraudesta on siis monilta osin kaukana todellisuudesta.

Muut Pohjoismaat ovat repineet ison kuilun Suomeen, eikä keskivertosuomalaisen varallisuus vertaudu nykyään edes Länsi-Euroopan maihin. Varallisuus alkaa olla itäisen Euroopan tasolla.

Verotietojen julkistuspäivänä otsikoissa ovat miljonäärit, joita heitäkin on Suomessa merkittävästi vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Mistä Suomen takamatka muihin Pohjoismaihin johtuu ja miksi se on huono juttu koko yhteiskunnalle? Henri Berg jututti Radio Keskisuomalaisen aamulähetyksessä aiheesta Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasia.