Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lapsiasiavaltuutettu tyrmää myytin: pienilläkin paikkakunnilla nuori voi ajautua huonoon seuraan, ja rikollisen leima on vaikea karistaa

Pienellä paikkakunnalla sekä jenginuoren leimasta että huonosta seurasta on vaikea päästä irti.

Nuori, joka tekee rikoksia osana porukkaa, ei tee huonoja päätöksiään yksin. Siksi pelkästään nuoreen kohdistuva tuki ei kanna pitkälle, jos hän on ehtinyt syyllistyä jo lievää vakavampiin rikoksiin. Tukea pitäisi ohjata koko nuoren lähipiirille, etenkin perheelle, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

– Myös aikuinen tarvitsee läheisten tukea päihdeyhteisöstä irtautumiseen. Silti ajatellaan, että vastaavassa tilanteessa nuori on jo itsenäinen, ja perhe sivuutetaan.

Moni nuori on elänyt koko elämänsä ympäristössä, josta puuttuvat vastuullisen aikuisuuden mallit, joten moniammatillista tukea tarvitsisi koko perhe.

Lieviin rikoksiin syyllistyneitä nuoria varten luotu Ankkuri-toiminta on jo laajasti käytössä. Vastaavaa mallia tilanteisiin, joissa rikoksista on tullut tapa elää ja joissa tarvittaisiin pitkäjänteisempää työtä, ei kuitenkaan ole juuri käytössä.

Pohja sellaiselle kuitenkin löytyy oikeusministeriön toimintamallista, jota Pekkarinen oli mukana tekemässä. Malli on ollut vuodesta 2020 käytössä Vantaalla, Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä.

Tarvetta sektorirajat ylittävälle yhteistyölle olisi muuallakin. Pekkarinen muistuttaa, ettei pienilläkään paikkakunnilla voida tuudittautua siihen, ettei täällä mitään nuorisorikollisuutta ole, meidän nuoret ovat fiksuja.

– Olisi virhe ajatella, että pienemmillä paikkakunnilla nuoren riski joutua huonoon seuraan olisi pienempi kuin suurissa kaupungeissa. Päihteitä on nuorten saatavilla myös pikkukunnissa, Pekkarinen muistuttaa.

Erityisen surullinen esimerkki tästä ovat olleet Mänttä-Vilppulassa syksyn aikana tapahtuneet nuorten huumekuolemat.

Pieniin paikkakuntiin liittyy myös nopean leimautumisen riski: nuorten kanssa tekemisissä olevat aikuiset, naapurit ja tuttavat asettavat hankaluuksiin joutuneen nuoren helposti lokeroon, josta pois pääseminen on vaikeaa.

– Jos nuori kerran joutuu silmätikuksi, yhteisö ei enää anna mahdollisuutta toimia toisin. Rikolliseksi leimautuminen ympäristön silmissä on tutkimusten mukaan olennainen osa rikolliseksi tulemista, Pekkarinen toteaa.

Pekkarinen muistuttaa, että yhteisön rooli on keskeinen niin rikosten tekemisessä kuin niistä irtautumisessa. Ei ole itsestään selvää, että rikokseton elämä koulun- ja töissäkäynteineen näyttäisi nuoresta houkuttelevalta, kun rikollinen elämäntapa tarjoaa paljon nopeampia palkintoja.

– Alakulttuuriin kiinnittyminen voi olla hyvin palkitsevaa, sillä tarjolla on mainetta, kunniaa ja materiaa. Jotta kelkka voisi kääntyä, nuoren pitäisi nähdä se kannattavana.

Rikosten tilalle nuorelle pitäisi siis olla tarjolla mielekästä tekemistä ja myös myönteistä huomiota – sen lisäksi, että lähiyhteisö tukee muutoksessa. Alle 15-vuotiaan elämänpiiriin puuttuminen ei voi jäädä vain sosiaalitoimen vastuulle, sen erityisosaaminen kun ei liity rikoksiin.

– Huonosta käyttäytymisestä täytyy tietenkin olla seuraamuksia, enkä tarkoita rangaistuksia, jotka eivät toteudu ensimmäiseen vuoteen. Se, että lastensuojelu sijoittaa lapsen suoraan pois kotoa, on vain ongelman siirtämistä toiseen paikkaan, Pekkarinen sanoo.

Jotta mahdollisimman harva nuori ajautuisi tekemään rikoksia, Pekkarinen ohjeistaa nuorten kanssa tekemisissä olevia olemaan läsnä, käytettävissä – ja ennakoimaan.

– Viranomaisilla pitäisi olla valmiudet toimia heti, kun tällaisia ryhmäilmiöitä alkaa syntyä.