Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maanteiden valoja saatetaan sammuttaa sähkön säästämiseksi – Keski-Suomessa mahdollisia kohteita "lukuisia eri puolilla maakuntaa"

Viranomaiset varautuvat sammuttamaan maanteiden valoja osassa Suomea estääkseen sähköpulaa tulevana talvena. Keski-Suomen ely-keskus tiedotti perjantaina, että säästökohteita olisi lukuisia eri puolilla maakuntaa.

– Vallitsevassa tilanteessa on tärkeää, että pakotetuilta kiertäviltä sähkökatkoilta vältyttäisiin. Tienpitäjänä haluamme olla mukana näissä talkoissa varautumalla sammuttaman valaistusta hallitusti, toteaa Keski-Suomen ely-keskuksen ylijohtaja Jukka Lehtinen tiedotteessa.

Ely-keskuksesta korostetaan, ettei päätöksiä tehdä summamutikassa, vaan hyvin tarkasti harkiten. Esimerkiksi koulujen, päiväkotien, vilkkaiden risteysalueiden ja muiden liikenneturvallisuuden kannalta kriittisten kohtien maantievalaistusta ei aiota katkaista.

Väylävirasto kertoo omassa tiedotteessaan, että tiettyjen maantieosuuksien valaistus saatetaan katkaista sähkön kulutuspiikin hillitsemiseksi. Suomessa on jo sammutettu katuvaloja vähäliikenteisiltä alueilta yöaikaan. Viraston mukaan nyt on tehty lisävalmisteluja, jotta valoja saa tarpeen vaatiessa sammutettua aiempaa laajemmin.

Väyläviraston ja ely-keskusten vastuulla oleva tieverkko on noin 78 000 kilometriä, ja siitä noin 12 000 kilometriä on valaistu. Virasto laskee, että tievalaistus tarvitsee normaalisti noin 43 megawattia. Jos siitä sammutetaan puolet, voidaan säästää noin viisi prosenttia kulutushuipun mahdollisesta 400 megawatin tehovajauksesta Suomessa.

– Mahdollisen talven pakkasjakson tai energiatuotannon häiriön aikana voidaan joutua tilanteeseen, jossa sähköntuotanto ei riitä kattamaan tarvetta, väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila sanoo tiedotteessa.

Katkot ajoitettaisiin Väyläviraston mukaan tarvittaessa kulutushuippuaikoihin, eli aamuseitsemän ja yhdeksän välille sekä iltapäivällä välille 16–19.

Turvallisuussyistä valojen sammutusta pyritään välttämään taajamissa, jossa on paljon kevyttä liikennettä. Lisäksi aamusammutuksia vältettäisiin myös koulujen lähistöltä.

Tieturvallisuuden johtava asiantuntija Noora Airaksinen kehottaa tiedotteessa huolehtimaan siitä, että pyörien valot ja heijastimet ovat kunnossa pimeään aikaan.

– Auton ratissa taas riittävän alhainen nopeus on avainasemassa, Airaksinen sanoo.