Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valokuva on esillä monessa eri muodossa Galleria Ratamon joulukuun näyttelyssä

Galleria Ratamossa Jyväskylässä on joulukuun ajan esillä valokuva- ja mediataideyhdistys Valmed ry:n näyttely Kerrostumia.

– Jäsentaiteilijoiden näyttelyn teoksia yhdistää valokuvan kontekstissa ajallisuus, niin mennyt kuin tuleva aika sekä niiden yhteiskunnalliset kerrostumat, näyttelyn tiedotteessa kerrotaan.

Teoksissa paneudutaan muun muassa siihen, miten historia on muuttunut vain vuosikymmenien aikana tai miten valokuva on ilmaisuvälineenä kehittynyt varsin lyhyen elinkaarensa varrella. Näyttelyn kuraattoreina toimivat valokuvataiteen läänintaiteilija Marko Hämäläinen ja filosofian maisteri Jaana Jääskeläinen.

– Teoksien kautta nousee esille elinympäristömme muuttuminen, hajoaminen, ylikuormittuminen, roskaantuminen ja häviäminen, tiedotteessa jatketaan.

Valokuva on esillä näyttelyssä monella eri tavalla ja lukuisassa eri muodossa. Teoksien esitystapa vaihtelee pohjustetuista albumikuvista 360-asteen panoraama-tekniikkaan. Esillä on myös kolmiulotteisiksi installaatioiksi muuntuneita valokuvateoksia sekä projisoitavia videoita. Näyttelyn teema onkin valokuvan taipuisuus.

Näyttelyn taiteilijat ovat Tina Jokitalo, Katarina Karppinen, Ilkka Kivelä, Maria Kärkkäinen, Ulla-Mari Lindström, Johanna Väisänen sekä Heidi Kirjavainen, jonka teos Kuin sadevedellä pestyt hiukset (2019) on esillä oheisessa kuvassa.

Valokuva- ja mediataideyhdistys Valmed ry on Pohjois-Savossa toimiva yhdistys, joka on toiminnallaan tuonut näkyvyyttä ja tunnettavuutta valokuva- ja mediataiteelle niin alueellisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti. Valmed ry:n jäsenistöön kuuluu niin taiteen tekijöitä kuin audiovisuaalisen kulttuurin alalla toimivia ammattilaisia. Galleria Ratamon näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus / Pohjois-Savon taidetoimikunta.

Kerrostumia-näyttely on esillä Galleria Ratamossa 31.12.2022 saakka. Galleria avoinna ti-su 11–18. Joulun aikana poikkeavat aukioloajat. Vapaa pääsy.