Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meidän juttu | Monikulttuurikeskus Gloria juhli Suomen itsenäisyyttä kansainvälisesti

Keski-Suomen kotiseutulaulu kajahti jälleen illan päätteeksi, kun Monikulttuurikeskus Gloria järjesti jo perinteeksi muodostuneen Suomen itsenäisyyspäivän juhlan Jyväskylän yliopiston juhlasalissa maanantaina 5.12.

Lämminhenkisessä ja iloisessa koko perheen tapahtumassa oli mukana liki 400 ihmistä seuraamassa korkeatasoista kansainvälistä ohjelmaa. Pape Cissen alkurummutuksen jälkeen Glorian puheenjohtaja Bella Forsgrén piti juhlapuheen. Lisäksi saatiin ihailla hienoja tanssi- ja musiikkiesityksiä, joista vastasivat Ramona, Sisi Majitu Finland, lastenmusiikkiorkesteri Loiskis ja Glorian monimessiläiset. Vuoden vapaaehtoisina ja rauhan edistäjinä palkittiin Humaira Masoumi ja Dmitrii Sigal.

Kuvaan kokoontuivat onnelliset itsenäisyyspäivän juhlijat Jassin, Anu, Anni, Arja, Fazila, Johanna ja Fasu. Lopuksi laulettiin koko yleisön voimin pianon, saksofonin ja viulun säestyksellä: männikkömetsät ja rantojen raidat. Ihmisten ilmeet kertoivat, että juhla toi iloa ja valoa joulukuun iltaan.