Jyväskylän museoissa vierailtiin vuonna 2022 selvästi enemmän kuin aiempina vuosina, kun kävijöitä nähtiin yhteensä 188 718. Vaikeiden koronavuosien jälkeen kasvua nähtiin jokaisen museon kävijätilastoissa, ja vuosikohtaisia kävijäennätyksiä rikottiin Suomen Ilmavoimamuseossa sekä Keski-Suomen museossa sen pikkumuseot kävijämäärään mukaan luettuna.
– On todella hienoa nähdä, miten kahden vaikean koronavuoden jälkeen museot ovat saaneet näyttelyillään ja tapahtumillaan houkuteltua asiakkaansa takaisin ja saaneet samalla uusia kävijöitä. Viime vuodesta kävijämäärä jyväskyläläismuseoissa nousi lähes 56 000 kävijällä huolimatta siitä, että Alvar Aalto -museo oli edelleen peruskorjauksen vuoksi kiinni. Maksullisissa kohteissa havaittiin samalla Museokortin suuri suosio. Museokortti on selvästi tehnyt museokäynneistä spontaaneja, Jyväskylän kaupungin museoiden museotoimenjohtaja Heli-Maija Voutilainen iloitsee.
Aalto-museon kävijät voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta toukokuun lopussa, jolloin uusi Aalto2-museokeskus avaa ovensa kävijöille.