Radio Keskisuomalaisen Sijoitusradion vuoden 2023 ensimmäisessä jaksossa kyseltiin asiantuntijoiden näkemyksiä, minkälainen sijoitusvuosi alkaneesta vuodesta on odotettavissa. Viimeisen sadan vuoden aikana perättäisiä huonoja sijoitusvuosia on ollut toistaiseksi ainoastaan viisi. Näissä tapauksissa ne ovat sitten olleet sitäkin huonompia. Onko nyt edes kuudes kerta vai onko todennäköisempää, että tänä vuonna osakekurssit nousevat?
OP Keski-Suomen sijoitusjohtaja Matti Halttunen ja senior varainhoitaja Tuomas Paananen nimesivät jaksossa myös 3 suosikkiosakettaan Helsingin pörssistä, jotka poimisivat omaan salkkuunsa juuri nyt. Keskustelua käytiin lisäksi tämänhetkisistä inflaationäkymistä, odotuksista korkojen kehittymiselle sekä siitä, muhiiko Euroopassa eurokriisi. EKP:n railakkaat koronnostot tuovat painetta erityisesti Italialle. Lähteekö Italia tänä vuonna eurosta tai laitetaanko se lähtemään? Asiantuntijoiden mukaan aihe on tietyllä tavalla tabu, joskaan skenaarion toteutuminen ei ole täysin mahdotonta.
Sijoitusradio kuullaan radiossa kerran kuukaudessa perjantaina kello 12.30 ja uusinta lauantaina kello 15. Ohjelma on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä OP Keski-Suomen kanssa.