Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rekan perävaunu tukki tien Ysitiellä Korpilahdella – pelastuslaitoksen apua tarvittiin yöllä myös kahdessa muussa paikassa

Ysitiellä Korpilahden Saakoskella rekan perävaunu kaatui yöllä osittain tielle. Vähän puolen yön jälkeen tapahtuneen onnettomuuden takia Tampereelle menevä kaista oli tukossa noin kolmen tunnin ajan.

Ysitien liikenne sujui liikenteenohjauksen avulla, eikä lisäongelmia aiheutunut.

Turmasta selvittiin ilman henkilövahinkoja. Perävaunu saatiin nostettua pois tieltä aamuyöllä kolmen aikoihin.

Tiistain vastaisena yönä myös kaksi autoa päätyi penkan puolelle.

Vähän ennen puolta yhtä Nelostiellä Äänekosken Hirvaskankaan liikenneaseman rampissa auto liukui lumipenkkaan ja jäi siihen jumiin. Palokunta lapioi lunta pois ja tuuppasi auton liikkeelle.

Tilanteesta oli rampin kohdalla hetken aikaa haittaa muulle liikenteelle.

Vajaa tunti myöhemmin Jyväskylässä Vaajakosken moottoritiellä tapahtui miltei samanlainen ulosajo.

Auto päätyi moottoritiellä penkkaan Kuopioon menevällä kaistalla. Turmasta ei aiheutunut haittaa muulle liikenteelle.

Kukaan ei loukkaantunut kummassakaan ulosajossa.