Raviradat yrittävät Suomessa kuumeisesti keksiä keinoja, joilla täyttää kalliiksi käyvät tilat maksavilla asiakkailla ei-ravipäivinä sekä yleisökadosta kärsivinä ravipäivinä. Lisäksi ne yrittävät houkutella uusia asiakkaita erilaisin keinoin.
Yksi nokkelimmista on tässä kehitystyössä ollut Porin ravirata, jolla on tapahtumia e-urheilusta erämessuihin. Nyt Porissa mentiin kuitenkin joidenkin mielestä kekseliäisyydessä liian pitkälle. Raviurheilua Suomessa hallinnoiva Hippos on nimittäin kieltänyt Porin Ravit Oy:tä järjestämästä erotiikkateemaista iltaa raviradalla.
Erotic Night Live -nimeä kantanut tapahtuma ehti jo Hippoksen kilpailukalenteriin päivälle 3. maaliskuuta, mutta sitten se poistettiin järjestelmästä.
Asiasta ensimmäisenä kertoneen Maaseudun Tulevaisuuden mukaan tapahtuman takana ovat raviradan toimitusjohtaja Jesse Laaksonen ja kilpailupäällikkö Juha Järvenpää.
Sen jälkeen kun tapahtuma oli poistettu Hippoksen ohjelmasta, kaksikko laittoi sen sinne uudelleen.
– Luulimme, että kyseessä on joku bugi, joka on sen poistanut, kun meille ei asiasta ilmoitettu mitään. Joten lisäsimme sen sinne uudestaan, Porin raviradan kilpailupäällikkö Juha Järvenpää kertoo Keskisuomalaiselle.
Tapahtuman lisäämisen jälkeen tuli kaksikolle sähköpostiviesti Hippoksen raviurheilujohtajalta Jari Haanniemeltä. Viestissä kerrottiin, että kattojärjestö ei suostu erotiikkailtaan. Perusteluina kerrottiin muun muassa, että Hippoksen johtoryhmä ei halua, että ravipäivällä on tällainen teema.
Taatusti erilaiseen ravi-iltaan oli suunniteltu muun muassa luennon tapainen esitys seksuaalisen väkivallan estämisestä, seksivälineiden esittelyä, muotinäytös ja muuta teemaan liittyvää ohjelmaa. Tarjoilijoille oli iltaan kaavailtu "hieman normaalista poikkeavaa päällepantavaa".
– Vaikka tapahtuma oli meillä vasta niin sanotussa hiljaisessa markkinoinnissa, kysyntä oli valtavaa. Ennakkovarauksia saimme enemmän kuin yksiinkään 75-raveihin. Median raportoitua tapahtuneesta kysyntä räjähti käsiin, Järvenpää kertoo.
– Tapasimme Laaksosen kanssa Hippoksen toimitusjohtajan Minna Mäenpään sattumoisin Lahden raveissa 21. tammikuuta. Hän tuli pöytäämme ja keskustelimme erotiikkateemasta. Viesti oli selkeä vaikkakin keskustelu sinällään hyvä. Sen jälkeen tuli vielä sähköpostiviesti, jossa kerrottiin, että illan teema "ei ole alan vastuullisuusohjelman mukaista toimintaa kilpailutapahtumana", kiekkopiireistäkin tuttu Juha Järvenpää kertoo.