Pitäjänneuvos, jämsänkoskelainen vaikuttajahahmo Teuvo Vuorenpää on kuollut. Hän menehtyi perjantaina 10.2.
Möntölänmäellä vuonna 1934 syntynyt ja ikänsä elänyt Vuorenpää tuli erityisen tunnetuksi kotiseuturakkaudestaan ja monista luottamustehtävistään Jämsänkosken kaupungilla. Hän toimi SKDL:n edustajana 1960-luvulta lähtien aina vuoteen 2004 niin kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen pitkäaikaisena puheenjohtajana kuin eri lautakunnissakin.
Pisimmän työuransakin hän teki Jämsänkosken kaupungin palveluksessa.
Myöhemmin hän vastusti pontevasti Jämsänkosken ja Jämsän kuntaliitosta. Eläkevuosinaan hän toimi myös Arvenmäen–Asemamäen kyläyhdistyksen puheenjohtajana sekä Jämsänjoki virtaa -hankkeen hallinnointitehtävässä.
Ansioistaan Vuorenpäälle ojennettiin vuonna 2001 pitäjänneuvoksen arvonimi. Hän sai elämäntyöstään myös arvostetun Jämsänkoski-mitalin.
Juttua on muokattu 17.2. kello 8.57: korjattu Vuorenpään syntymävuodeksi 1934.