Nuorille on tarjolla rahaa, mutta hakemuksia odotellaan vielä – "Jännityksellä odotamme"
Rahoitusta myönnetään 13–25-vuotiaiden omille projekteille. Uudenlainen malli otetaan käyttöön kahdella Leader-alueella.
Keskisuomalaisille nuorille on nyt tarjolla projektirahaa. Rahoitettava projekti voi olla esimerkiksi yhteisten harrastusvälineiden hankintaa, tapahtuman järjestämistä, taideprojektin toteuttamista tai vaikkapa kokoontumispaikan viihtyvyyden parantamista.