SDP:n Riitta Mäkisellä on keskisuomalaisista kansanedustajista eniten poissaoloja eduskunnan valiokuntatyöskentelystä, selviää Iltalehden selvityksestä. Lehden mukaan Mäkinen on ollut poissa valiokunnista kuluvalla vaalikaudella yhteensä 67 kertaa.
IL:n selvityksessä huomioitiin vain muu poissaolo -merkinnät, eli mukana ei ole eduskuntatyöstä, sairaudesta tai perhevapaista johtuvia poissaoloja, joista edustajat ovat ilmoittaneet valiokuntiin.
Toiseksi eniten poissaoloja on Bella Forsgrenilla (vihr), joka on ilmoittanut valiokuntiin poissaolonsa syyksi muun poissaolon 58 kertaa.
Keskustan Petri Honkonen ja Joonas Könttä ovat kumpikin olleet poissa 47 kertaa. Honkonen on toiminut tiede- ja kulttuuriministerinä viime vuoden huhtikuusta lähtien. Valtioneuvoston jäsenet eivät osallistu valiokuntatyöskentelyyn.
Valiokuntatyöskentely on merkittävä osa lainsäädäntöprosessia. Valiokunnat käsittelevät hallituksen esitykset ja laativat niistä mietinnöt eduskunnalle. Mietinnöt toimivat pohjana eduskunnan käsitellessä ehdotuksia täysistunnoissa ja päättäessä mahdollisista muutoksista.
Lisäksi valiokunnissa käsitellään muun muassa erilaisia kertomuksia ja selontekoja, sekä EU-asioita ja kansalaisaloitteita.