Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Henkilöauto päätyi katolleen ojaan Keuruulla – autossa oli viisi ihmistä

Yksi ihminen loukkaantui lievästi henkilöauton ulosajossa Keuruulla lauantaina alkuiltapäivästä puoli yhden aikoihin. Onnettomuus tapahtui Keuruun ja Multian välisellä tiellä 58 noin seitsemän kilometriä Keuruulta Multialle päin.

Pelastuslaitoksen mukaan henkilöauto oli tullut Multian suunnasta Keuruuta kohti. Auto oli ajautunut tieltä ulos ja päätynyt katolleen ojaan.

Autossa oli kaikkiaan viisi henkilöä, joista yksi loukkaantui lievästi. Hänet toimitettiin ensihoidon mukana jatkotutkimuksiin.

Kaikki autossa sisällä olleet olivat päässeet autosta ulos omin voimin.

Turman pelastustoimet hidastivat hetken aikaa muuta liikennettä, mutta liikenne kulki tiellä 58 koko ajan.