Viitasaarella toimiva matkailualan yritys Aikon Kartano Oy on asetettu Keski-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä konkurssiin. Yhtiö hakeutui konkurssiin itse. Hakemuksen mukaan Aikon Kartano on maksukyvytön, eikä käräjäoikeudella ollut ilmeisiä syitä olla hyväksymättä velallisen ilmoitusta.
Aikon Kartano on perustettu vuonna 2015. Yritys järjesti omistamallaan maatilalla majoitusta sekä tilaisuuksia vuodesta 2017 lähtien. Ennen avaamistaan nykyisellä nimellä se tunnettiin Muikunlahden tilana, jolla on järjestetty matkailutoimintaa vuodesta 1997 lähtien. Tuota ennen tila ehti toimia pitkään vanhainkotina ja vaivaistalona.
Yrityksen liikevaihto on liikkunut viime vuosina 153 000–192 000 euron välillä. Ensimmäisenä koronavuonna 2020 se teki tilinpäätöksen perusteella 78 000 euron tappion. Vuonna 2021 liiketoiminta oli voitollista viivan päälle jäätyä 35 000 euroa.