Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruoka kärähti kerrostaloasunnossa Laukaassa – yksi ihminen altistui savulle

Yksi ihminen altistui savulle ruoan kärähdettyä kerrostaloasunnossa Laukaan keskustan tuntumassa tiistaina iltapäivällä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Samuli Norvapalo sanoo, ettei varsinaista tulipaloa kuitenkaan ollut.

– Kärähtäneestä ruoasta muodostui savua, jolle yksi ihminen altistui. Ensihoito tarkisti hänet paikan päällä ja tarkistuksen jälkeen hän pääsi jatkamaan asumista asunnossa, Norvapalo kertoo.

Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tilojen tuulettaminen ja jälkiohjeistaminen. Hälytys Ketomaantielle tuli kello puoli viiden jälkeen.

Alla oleva kartta näyttää Ketomaantien sijainnin, mutta ei tarkkaa hälytyspaikkaa.