
Yksityishenkilöiden viestejä, henkilötietoja, henkilöarviointeja hakijoista ja muita luottamuksellisia tietoja on ollut Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) avoimessa verkossa kaikkien luettavissa, kertoo Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri.
Jylkkäri oli käynyt läpi JYYn verkkosivuilla julkaistuja tiedostoja vuodesta 2013 alkaen. JYY on nyt poistanut sivuiltaan tiedostot, joiden ei ole tarpeen näkyä kuin päätöksentekijöille.
Verkosta poistettuihin tiedostoihin sisältyivät eronpyynnöt ja hakemukset. Niitä oli reilut 50 kappaletta vuosilta 2014, 2015 ja 2019, kertoo Jylkkäri. Myös kuusi perustelumuistiota, joista hakijat on tunnistettavissa, on poistettu JYYn sivujen liitekansioista.
Liitteitä ovat ladanneet kunkin asian valmistelijat. JYY salaa jatkossa muistiot julkisuuslain mukaan.
– Ohjeistus on ollut selkeästi puutteellinen, sanoo JYY:n toiminnanjohtaja Minna Kalliokoski-Oinas Jylkkärille.
– Olemme laatimassa tarkemmat ohjeet liitteiden jakamiseen ja kontaktoimme henkilöitä, joiden henkilötietoja on ollut liitetiedostoissa nähtävillä, Kalliokoski-Oinas lisää.
Jylkkärin mukaan JYY on julkaissut vuodesta 2010 edustajistonsa esityslistoja ja pöytäkirjoja. Nämä ovat olleet avoimesti kaikkien luettavissa. Jatkossa ylioppilaskunta aikoo salata muistiot julkisuuslain mukaisesti.
JYY on opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, jonka jäsenistöä ovat kaikki yliopiston perustutkinto-opiskelijat.